Alppihiihdon MM-kisoissa hieno suomalaisonnistuminen! – ”Uran parasta kyytiä”
Kuva: Getty Images
Samu Torsti teki jälleen uransa parhaan MM-suorituksen ollen MM-suurpujottelun 15:s.
Torsti kertoi aiemmin asettaneen tavoitteekseen olla 15. parhaan joukossa, joka toteutui tänään onnistuneesti Italian Cortina D’Ampezzossa. Eroa kärkiaikaan kertyi 4.08 sekuntia.
– Ensimmäinen kierros oli taistelua ja jätti hampaankoloon ja toinen kierros vielä enemmän, mutta silti tultiin uran parasta kyytiä. Kokonaisuutena kuitenkin onnistuneet kisat, kommentoi huojentunut Torsti.
Torsti sijoittui aiemmin tiistaina (16.02.) parisuurpujottelussa sijalle 12 ja Suomen edustusjoukkue keskviikkona (17.02.) joukkuekilpailussa sijalle yhdeksän.
Suurpujottelun maailmanmestaruudesta taisteltiin todenteolla, kun radalla nähtiin hurja määrä ulosajoja mutta myös yllättäviä onnistujia kuten esimerkiksi isäntämaa Italian Luca De Alibrandini (+0.63), joka tuuletti toisella sijalla uransa ensimmäistä MM-mitalia. Maailmanmestariksi suurpujotteli Ranskan Mathieu Faivre ajalla 2:37.25, joukkuetoveri Alexis Pinturaultin laskiessa toisella kierroksella ulos ensimmäisen kierroksen kärkipaikalta. MM-pronssia Itävallan Marco Schwartzille. (+0.87).
Alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut jatkuvat huomenna lauantaina suomalaisittain viimeisellä lajilla, naisten pujottelulla. Starttiviivalla Suomen Riikka Honkanen ja Erika Pykäläinen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – olutta ja Jägermeisteria kisassa litkinyt hiihtäjä ulos!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä