Avustussumma nousi tiukentuneesta taloustilanteesta huolimatta – Urheiluakatemiaverkostolle miljoonia kehittämisavustuksia!
Kuva: Getty Images
Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut päätökset urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten harkinnanvaraisista kehittämisavustuksista vuodelle 2021. Urheiluakatemioiden toiminta nähdään tärkeänä myös valtion toimesta, sillä avustussumma nousi hieman tiukentuneesta taloustilanteesta huolimatta. Olympiakomiteassa ollaan tyytyväisiä avustuspäätöksiin, jotka ministeri Annika Saarikko päätti Olympiakomitean antaman asiantuntijalausunnon mukaisesti.
– Vuoden 2020 alusta lähtien urheiluakatemia- ja valmennuskeskusverkoston rahoitus on noussut ja lisärahoitusta on suunnattu erityisesti valmennuksen tukena toimivaan asiantuntijatoimintaan. Rahoituspohjan kasvu mahdollistaa ammattimaisemman työn ja siten tukee myös suomalaisen huippu-urheilun yhtä merkittävimmistä tavoitteista, ammattilaisuuden kasvua, toteaa urheiluakatemiaohjelman johtaja Antti Paananen.
Ministeriön myöntämä avustus on tarkoitettu huippu-urheilun toimintaympäristöjen kehittämiseen parantamalla urheilijan kaksoisuran ja valmentautumisen edellytyksiä ja tukemalla huippu-urheiluosaamisen valtakunnallista kehittämistä ja jakamista keskeisissä urheiluakatemioissa ja valmennuskeskuksissa.
Urheiluakatemiat voivat käyttää myönnettyä rahoitusta koordinointiin ja johtamiseen sekä asiantuntijatoiminnan ja valmennuksen kustannuksiin.
– Uutena kriteerinä tälle vuodelle lisättiin kehittämisavustuksen käytön mahdollistaminen myös lajivalmennuksen kustannuksiin. Tällä tavalla urheiluakatemiat voivat tarpeen niin vaatiessa olla lajin mukana rakentamassa kestävämpiä ratkaisuja lajivalmennukseen. Päätarkoituksena tuella on kuitenkin edelleen kattaa asiantuntijatoiminnasta ja koordinoinnista aiheutuvia kustannuksia, lisää Paananen.
Suomen Olympiakomitea toimii ministeriön asiantuntijaorganisaationa urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten toimintaa arvioitaessa ja hakemuksista pyydetään kirjallinen lausunto Suomen Olympiakomitealta.
Lähde: Olympiakomitea
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Suvi Minkkinen katosi vuoristoon – tuoreet kuvat paljastavat leirielämän kulissien takaa