Finlandia-hiihto on peruttu! – Tämä tapahtuma tulee tilalle

Vallitsevasta koronatilanteesta johtuen ei Finlandia-hiihtoa 2021 voida järjestää. Aluehallintovirasto on tulkinnut, että Finlandia-hiihto on yleisötapahtuma.
Yleisölle avoimia tilaisuuksia ovat esimerkiksi sellaiset isot hiihto-, juoksu- ja suunnistuskilpailut sekä muut urheilutapahtumat, joihin kuka tahansa voi osallistua esimerkiksi maksamalla osallistumis- tai pääsymaksun. Tällaisissa tapahtumissa on kyse yleisötilaisuudesta, vaikka paikalla ei olisi erikseen kilpailua tai tapahtumaa seuraavia katsojia. Aluehallintoviraston päätösten henkilömäärärajoitus kohdistuu näin ollen Finlandia-hiihtoon.
Yritimme hyväksyttää erilaisia liukuvia lähtömalleja ja tapahtuman jakamista usealle päivälle, mutta aluehallintovirasto ei tällaisia vaihtoehtoja hyväksynyt. Aluehallintovirasto linjaa, että vaikka kilpailu tai muu urheilutapahtuma jaettaisiin useammalle päivälle, se ei automaattisesti muuta tapahtuman yleisötilaisuusluonnetta, jos tapahtuma muutoin sisältää yleisötilaisuudelle tunnusomaisia piirteitä. Tällaisiksi piirteiksi voidaan arvioida esimerkiksi tapahtuman vuoksi tehtävät erilliset liikenne- ja turvajärjestelyt sekä ruoan tai juoman tarjoaminen tai myyminen tapahtumassa.
Kaikki tämän vuoden lähtönumerot siirtyvät kokonaisuudessaan vuodelle 2022.
Vuodelta 2020 sisään jääneet rahat siirtyvät vuodelle 2022.
“Tapahtuman peruminen on meille järjestäjinä ja koko hiihtoväelle iso valitettava isku, mutta noudatamme tietysti viranomaisten antamia määräyksiä” – Raiko Pousi, Puheenjohtaja
Lumitilanne hyvä ja latuverkosto salpausselällä loistavassa kunnossa
Koko uusi 65km reitti Finlandia-hiihtoa varten on hyvässä kunnossa ja omalla vastuulla vapaassa käytössä perutun tapahtuman ajankohtana 27.-28.2.2021. Virtual Finlandia suorituksia voi myös suorittaa koko Lahti-Hollola alueen latuverkostoja ja liikuntareittejä hyödyntäen.
Virtuaali Finlandia-hiihto
Virtual Finlandia-hiihto on Finlandia-hiihdon virtuaalinen vaihtoehto tapahtuman järjestämiselle pandemia-aikana. Virtuaalitapahtuman tarkoitus on antaa liikunnan ystäville mahdollisuus osallistua tapahtumaan haluamallaan tavalla ja haluamassaan paikassa itsenäisesti ja mahdollisimman turvallisesti.
Virtuaali tapahtumaan ilmoittaudutaan Finlandia-hiihdon nettisivuilta. Tapahtumalle on määritetty aikaraja, jolloin tapahtumaan voi osallistua. Tapahtumaan voi ilmoittautua etukäteen ja ilmoittautua voi aina viimeiseen päivään asti, jolloin tapahtuma on aktiivinen.
Suorituksen voi tehdä 20.2.-14.3.2021 välisenä aikana ja lähettää tiedon suorituksesta tulospalvelujärjestelmään.
Matkoina on valittavissa oman mielen mukaan. Suoritus tulee tehdä yhtäjaksoisena. Mikäli mittaat tulosta (esim. GPS-kello, älypuhelin tai vastaava), voit pysäyttää ajanoton taukojesi aikana.
Matka tulee suorittaa hiihtäen, kävellen, juosten pyöräillen, kontaten tai ihan mitä liikuntatapaa tahansa hyödyntäen.
Virtuaali hiihto ei ole kilpailu, eikä palkintoja jaeta. Osallistujien kesken arvotaan 10 osallistumisoikeutta vuoden 2022 Finlandia-hiihtoon. Jokainen osallistuja saa suorituksestaan Virtual Finlandia-hiihto diplomin.
Virtual Finlandia-hiihtoon osallistutaan omatoimisesti ja omalla vastuulla. Järjestäjä ei ole vastuussa vahinkotapauksissa, olivat mahdolliset vahingot sitten terveydellisiä tai aineellisia. Osallistujien tulee noudattaa voimassa olevia viranomaissäädöksiä.
Lähde: Tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hiihtopiirit surun murtamia – Stefan Nieminen kuoli traagisesti
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Joukkuekaveri romahti MM-viestissä – Suvi Minkkiseltä selvä viesti naiselle
- Lähdön hetki – Jasmi Joensuu jätti hyvästit rakkaalleen
- Iivo Niskasen ystävä ulos hiihdon MM-kisoista – nähdään asiantuntijana TV:ssä
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Suomen hiihtoässä koki kovan kohtalon joulukuussa – nyt opetellaan kävelemään
- Ylen asiantuntija sanoi ääneen karun totuuden Suvi Minkkisestä – ei siitä mihinkään pääse
- HS:lle paljastus kulisseista: Jasmi Joensuu kauhistui suomalaishiihtäjän sanoista
- Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – valmentaja vaikeni naisen kohtalosta IL:ssä
- Suru-uutinen tavoitti hiihtotähden – ”Lepää rauhassa”
- Suomen hiihtotähti katosi täysin kuvasta – valmentaja vaikeni naisen kohtalosta IL:ssä
- Yksi oli poissa – Suomen hiihtoässä ei saapunut lähtöviivalle
- MM-kisat lähestyvät – Jessie Diggins vahvisti ikävän tiedon tilanteestaan
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Ei mitään jakoa – Remi Lindholm esitti mykistävää ylivoimaa
- Nyt jysähti – Ella Junnila laittoi ennätyksensä uuteen uskoon
- Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen – heti aivan maailman eliittiä
- HS:lle paljastus kulisseista: Jasmi Joensuu kauhistui suomalaishiihtäjän sanoista
- Ylen asiantuntija sanoi ääneen karun totuuden Suvi Minkkisestä – ei siitä mihinkään pääse