Ikäluokkansa suurin hiihtolupaus sai aivoinfarktin ja jäi lukkojen taakse – Kertoi koskettavan tarinan ihmepelastumisesta: ”Todella hyvä tuuri”

Jo pidemmän aikaa ikäluokkansa suurimpia lupauksia maastohiihdossa ollut ruotsalainen Filippa Lindman sai aivoinfarktin puolitoistavuotta sitten ollessaan suihkussa. Ruotsalainen kertoi tarinansa Expressenille.
Tapahtumien aikaan 22-vuotias Lindman oli ollut pelaamassa jalkapalloa ystäviensä kanssa ja tullut kotiin. Suihkussa ollessaan hänen jalkansa pettivät aivoverenkiertohäiriön takia ja hän vajosi lattialle.
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että olen syönyt liian vähän päivän aikana. Ajattelin mennä keittiöön ja ottaa jotain syötävää, mutta en päässyt niin pitkälle, Lindman sanoi ruotsalaiselle Expressen-lehdelle.
– Minulla oli onneksi puhelimeni mukana kylpyhuoneessa. Soitin isälleni ja selitin, että jokin on nyt vinossa. Pyysin häntä soittamaan ambulanssin, jonka jälkeen lyyhistyin kasaan, Lindman jatkaa.
Ensihoitajat joutuivat murtautumaan Lindmanin oven läpi päästäkseen asuntoon.
– Edes pikkurilli ei liikkunut. Muistan kaiken, olin tajuissani koko ajan.
Lindmanin pää kuvattiin ja diagnoosi oli, että hän oli saanut aivoverenvuodon.
– Sairaalassa kehoni oikea puoli tuli takaisin, mutta vasen puoli oli kokonaan kuollut.
– Minulla kävi todella hyvä tuuri. Ensinnäkin, että minulla oli puhelin suihkuhuoneessa, jota en ole yleensä ottanut sinne. Ja toiseksi, etten menettänyt muistia ja pystyin pyytämään apua.
Hyvin tapauksen jälkeen kuntoutunut Lindman miettii kuitenkin edelleen hiihtouransa jatkoa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää