Kehonrakennuksen kaksinkertainen Suomen mestari Johannes Loima menehtyi vain 27-vuotiaana.

Suomen Kehonrakennusliitto kertoi tiistaina uru-uutisen Instagram-tilillään. Liitto julkaisi myös Loiman perheen kirjoittaman tekstin.

– Johannes uupui pitkään jatkuneiden vaikeuksien myötä, eikä apu ehtinyt ajoissa. Hänen perheensä haluaa olla asiasta avoin, jotta mielen sairaudet otettaisiin vakavasti ja mielenterveyden palvelut korjattaisiin. Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne. Perhe toivoo nyt yksityisyyttä surussaan ja kiittää Kehonrakennusliittoa Johanneksen tukemisesta.

– Ikuinen muisto, Johannes Loima 26.9.1993–30.1.2021.

Nyt myös Jari ”Bull” Mentula on ottanut kantaa suru-uutiseen Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Nämä ovat todella ikäviä ja lopullisia asioita. Suurin menetys on tietysti läheisille ja hänen rakkailleen. Sinne haluan totta kai toivottaa voimia ja jaksamista, Mentula kertoi Ilta-Sanomille.

– Hänellä oli uskomattoman hieno fysiikka. Oli todella mukavaa katseltavaa, kun hän oli kilpailemassa, hän jatkoi.