Suomalaislaskijan MM-urakka päättyi karusti– ”Lähti heti alusta alkaen lapasesta”
Naisten pujottelun ensimmäinen kierros päättyi suomalaisittain pettymykseen, kun Riikka Honkanen ja Erika Pykäläinen karsiutuivat toiselta kierrokselta.
Lähtönumerolta 38 startannut Honkanen osoitti taisteluhenkeä, mutta lasku päättyi harmillisesti ulosajoon.
– Lasku lähti heti alusta alkaen lapasesta. Olin koko ajan hieman myöhässä, ja sitten suksi haukkasi ja ajauduin ulos, summasi Honkanen.
Lähtönumerolta 61 startannut Pykäläisen lasku päättyi heti ensimetreillä ulosajoon.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä Itävallan Katharina Liensberger, toisella sijalla Slovakian Petra Vlhova, kolmantena Sveitsin Wendy Holdener.
Alppihiihdon urheilujohtajan Tommi Viirretin mukaan MM-kilpailut menivät suomalaisittain kaikesta huolimatta duurivoittoisesti.
– Vaikka itse suorituksissa oli paljonkin parannettavaa, oli ilme kokonaisuudessaaan joukkueelta positiivinen. Kolme sijoitusta top15 MM-tasolla. Uusi formaatti joukkuekilpailussa on mielenkiintoinen, jossa meidän kannattaa kehittyä, ja erityisesti jo tämän kertainen yhdeksäs sija osoittaa, että meillä on tulevaisuudesssa mahdollisuus olla kärkikahinoissa. Joukkuekilpailussa Suomen tiimi osoitti jo erittäin hyvää taistelutahtoa, summaa Viirret.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun