Pauliina Polet, 28, päättää urheilu-uransa, eikä tavoittele paikkaa ratamelonnassa Tokion Olympialaisissa 2021. Polet ei tähtää myöskään muihin 2021 järjestettäviin ratamelonnan kansainvälisiin arvokilpailuihin.

– Tämä päätös on kypsynyt taustalla pidemmän aikaa, eikä siihen liity mitään dramatiikkaa. Olen harjoitellut syksyn ja talven hyvin ja fyysisesti olen erittäin hyvässä kunnossa, mutta liekki huippu-urheilun tekemiseen ja kilpailemiseen on yksinkertaisesti hiipunut. Huippu-urheilussa täytyy olla mukana täydellä sydämellä ja jos ei sitä pysty antamaan, kannattaa tehdä muita asioita, Polet kommentoi päätöstään.

Polet avaa laajemmin päätöksensä taustoja sekä tulevaisuuttaan blogissaan.Pauliina Polet on ollut ratamelonnan maajoukkueen kärkiurheilijoita pitkään. Vuonna 2019 Polet saavutti 12. sijan kajakkiyksikön 500 metrillä ratamelonnan MM-kilpailuissa. Maailman Cupissa hänen paras sijoituksensa on neljäs yksikön 1000 metriltä vuodelta 2017.

Ratamelonnan olympiakarsinnat käydään toukokuun puolivälissä Unkarin Szegedissä sekä Venäjän Barnaulissa.

Lähde: Melonta- ja Soutuliiton tiedote