Miesten futsalmaajoukkue saa tiistaina vieraakseen Belgian EM-karsintojen karsintalohkon viimeisessä ottelussa. Vantaan Energia-Areenalla pelattavan ottelun voittaja etenee lohkokakkosena suoraan EM-kisoihin. Vähämaalisella tasapelillä Suomi nappaisi lohkon kakkossijan ja jäisi odottamaan muiden lohkojen tuloksia. Belgian tehdessä vähintään kolme maalia kelpaa Suomelle vain ja ainoastaan voitto.

SUOMI JA BELGIA TASAPISTEISSÄ – VOITTO TOISI EM-KISAPAIKAN

Alkuvuosi on ollut futsalin EM-karsintojen suhteen tiivistä aikaa. Koko neljän maajoukkueen karsintalohko vuoden 2022 Alankomaissa pelattaviin EM-kisoihin pelataan tammi–huhtikuun aikana. Suomen saldo tähän mennessä on tasapeli Belgiassa, kaksi tappiota Italialle ja kaksi voittoa Montenegrosta. Belgia on voittanut sekä Italian että Montenegron kotonaan, mutta hävinnyt vieraissa molemmille. Näin ollen Suomi ja Belgia lähtevät päätöskierrokselle kutkuttavasti tasapisteistä; molemmilla on seitsemän pistettä.

Mikäli Suomi ja Belgia pelaisivat Vantaalla toistamiseen tasan ja päätyisivät tasapisteisiin, ratkaisisi lohkon kakkossijan keskinäisten otteluiden vierasmaalisaldo. Koska Suomi venyi Liègessä 3–3-tasapeliin, Suomelle riittäisi nyt tasapelilukemat 2–2, 1–1 tai 0–0. Toisaalta jo 3–3-tasapelillä Belgia pysyisi niukasti Suomen edellä: sillä on koko lohkon otteluissa sama maaliero, mutta yksi tehty maali enemmän.

SUOMELLA KAKSI VOITTOA MONTENEGROSTA JA KAKSI TAPPIOTA ITALIALLE

Suomi aloitti EM-karsinnat uusiutuneella ja nuorentuneella joukkueella muutaman poisjäännin johdosta. Avausotteluissa Belgian ja Italian vieraana useat uudet pelaajat saivat tulikasteensa arvokisakarsinnoissa. Belgiaa vastaan Suomi venyi kahden maalin tappioasemasta 3–3-tasapeliin, Italia oli kotonaan Pratossa Suomelle liian vahva ja kaasutteli toisella puoliajalla 7–4-voittoon. Uudemmista maajoukkuekasvoista Tero Intala ja Justus Kunnas tekivät ensimmäiset maaottelumaalinsa.

Maaliskuussa jatkettiin kotikentällä Vantaan Energia-Areenalla. Italia oli toistamiseen Suomea vahvempi, tällä kertaa lukemin 2–4. Sen sijaan Montenegroa vastaan uudistunut Suomi onnistui erinomaisesti ja takoi taululle 6–1-kotivoiton. Useat nuoremman sukupolven pelaajat saivat suuria onnistumisia. Tässä vaiheessa Italia varmisti jo lohkovoittonsa ja suoran kisapaikan; toisesta paikasta pelasivat vielä Suomi, Belgia ja kertaalleen Belgian selättänyt Montenegro.

Huhtikuun ensimmäisissä otteluissa Belgia yllätti kotonaan Italian, Suomi kaivoi väkisin Montenegrosta 1–2-vierasvoiton Juhana Jyrkiäisen kahdella osumalla. Huhtikuun otteluihin Suomi sai takaisin kerralla koko vanhan ykkösketjunsa Panu Autio – Mikko Kytölä – Jukka Kytölä – Miika Hosio. Kolme ensin mainittua olivat sivussa viikkoja loukkaantumisten vuoksi, Hosiolla oli haasteita koronatilanteen matkustusrajoitusten suhteen.

JARMO JUNNO JA JUHANA JYRKIÄINEN SUOMEN TEHOMIEHINÄ

Kokeneen nelikon paluu siirsi pudotti useita hyvin pelanneita nuorempia pelaajia katsomon puolelle. Toisaalta Podgoricassa kolmosketjussa urakoineet Juhana Jyrkiäinen ja Jarmo Junno nousivat suureen rooliin; Jyrkiäinen viimeisteli Suomen molemmat maalit.

Suomen parhaat maalintekijät EM-karsintojen viidessä ottelussa tähän asti ovat olleet juuri Jarmo Junno viidellä maalillaan ja Juhana Jyrkiäinen neljällä osumalla. Kertaalleen maaliverkkoja ovat heiluttaneet Tero Intala, Mikko Kytölä, Petri Grönholm, Justus Kunnas, Lassi Lintula, Tuukka Pikkarainen ja Jaakko Alasuutari. Maalivahtiosastolla päävastuun on kantanut Juha-Matti Savolainen; myös Kasper Kangas on käynyt tolppien välissä.

Iiro Vanha kärsi pelikieltonsa Montenegroa vastaan, joten Suomi pääsee Belgiaa vastaan ilman pelikieltoja. Päävalmentaja Mićo Martić pääsee siis valitsemaan kokoonpanonsa jokseenkin parhaasta mahdollisesta ryhmästä.

MIĆO MARTIĆ PITÄÄ HAASTEISTA JA USKOO VAKAASTI EM-KISAPAIKKAAN

Martić vei maajoukkueen MM-kisojen porteille; joulukuun Serbia-tappion ja pettymyksen jälkeen uusi mahdollisuus pelata arvokisapaikasta on käsillä heti perään.

– Tiesimme, että Montenegrossa tulee vaikea peli. He olivat voittaneet Belgiankin kotona ja janosivat revanssia meistä. Samalla tiesimme, että voitto Montenegrosta helpottaisi tilannettamme päätöskierroksella.

– Olen tyytyväinen, että tilanne Belgia-otteluun on nyt selkeä. Varmaan kisapaikkaan tarvitaan voitto, ja sitä lähdemme hakemaan kotikentällä.

– Saimme näihin viimeisiin otteluihin takaisin neljä tärkeää pelaajaa ja “historiallisen” ketjun Autio – Kytölä – Kytölä – Hosio. He tarvitsivat tauon jälkeen yhden pelin alle yhdessä, mutta nyt he ovat täysin valmiita toiseen otteluunsa pitkästä aikaa – siihen kaikkein tärkeimpään.

– Me pidämme haasteista. Belgia on voittanut torstaina Italian, joten heillä itseluottamus on korkealla. Belgia on tervetullut Vantaalle haastamaan meidät, ja olemme valmiita haasteeseen.

Futsalin EM-karsintaa, lohko 7

ti 13.4.2021 Suomi – Belgia
Vantaa, Energia-Areena klo 18.10 (YLE TV2)

Lähde: Palloliiton tiedote