Urheiluseuroille lähes 2 miljoonaa euroa korona-avustuksia – saa käyttää näiden asioiden maksamiseen
Kuva: Getty Images
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 1 983 200 euroa korona-avustuksina urheiluseuroille. Avustuksen tavoitteena on lievittää koronapandemian seuroille aiheuttamia taloudellisia menetyksiä.
Avustuksella turvataan urheiluseurojen toimintaa sekä lasten ja nuorten tavoitteellisen kilpa- ja huippu-urheilun edellytyksiä pandemian aiheuttamana poikkeusaikana. Avustusta sai 279 liikunta-ja urheiluseuraa. Avustusta saa käyttää 1.6.2020 -31.1.2021 syntyneisiin toimitilojen vuokrista aiheutuneisiin kuluihin, sekä ohjaajien ja valmentajien palkkakuluihin. Hakemusten arvioinnissa otettiin huomioon vuonna 2020 seuroille ministeriöstä jaetut aikaisemmat avustukset.Määrärahoista päätettiin lisätalousarviossa
Hallitus esitti vuoden 2020 toisessa lisätalousarviossaan lisämäärärahaa, joilla helpotetaan koronasta kärsiviä kulttuurin, nuorison ja liikunnan toimialoja. Eduskunta hyväksyi toisen lisätalousarvion 24.4.2020, jossa myönnettiin yhteensä 19 600 000 euroa käytettäväksi liikunnan koulutuskeskuksille, liikunta- ja urheiluseuroille pandemiasta aiheutuneiden kustannusten ja ammattilais- ja kilpasarjojen tulonmenetysten alijäämän kattamiseksi, sekä peruuntuneiden urheilutapahtumien kustannuksiin. Tämä määräraha on näihin tarkoituksiin nyt käytetty. Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriöLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Suvi Minkkinen katosi vuoristoon – tuoreet kuvat paljastavat leirielämän kulissien takaa