Uskomaton tarina: Ruotsalainen huippu-urheilija synnytti lapsen koomassa – ei muistanut edes olleensa raskaana!

Maailman kärkeen kuulunut huippusuunnistaja Emma Claesson loukkaantui vakavasti vuoden 2019 syksyllä.
Ruotsalainen oli matkalla töihin, kun hän kaatui pyörällään ja löi päänsä. Nainen oli tuolloin jo 30:lla viikolla raskaana. 42-vuotiaan vammat vaativat vahvaa lääkitystä, joten lapsen hengen pelastamiseksi hänelle jouduttiin tekemään nopea keisarinleikkaus. Hän synnytti tytön ollessaan itse koomassa.
Muutamaa viikkoa myöhemmin Claesson tuli tajuihinsa, mutta ei muistanut olleensa raskaana, eikä voinut käsittää synnyttäneensä lapsen.
– Mieheni yritti monta kertaa selittää asiaa, mutta en vain käsittänyt. Kun lopulta ymmärsin asian, se tuntui todella erikoiselta. Minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa, että olisin ollut raskaana, hiljalleen onnettomuudesta toipuva urheilija kertoo asiasta Aftonbladetille.
Claessonin ensimmäiset hetket tyttären kanssa olivat vaikeita. Hänen oli vaikea iloita uudesta perheenjäsenestä, kun oma tilanne oli niin käsittämätön.
– Olimme toivoneet lasta jo pitkään ja lopulta tulinkin raskaaksi. Oli todella ikävää, että asiat menivät lopulta näin huonosti, hän kertoo.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi