Kova arvio Ylellä Suomen menestyksestä – ”On hyvin vahva mitaliehdokas”
Tänään keskiviikkona käynnistyvät taitoluistelun EM-kilpailut tarjoavat suomalaisittain hyvät lähtökohdat. Ylen taitoluisteluselostajan ja -asiantuntijan Mika Saarelaisen mukaan Suomella on vahvat edellytykset mitaleille.
– Suomella on tosi iskukykyinen joukkue. Mahdollisuus on ihan mihin vain, mutta se vaatii sitä onnistumista, Saarelainen arvioi Ylellä.
Erityisesti arvokilpailujen ensikertalainen Iida Karhunen, 17, on saanut Saarelaiselta ylistystä.
– Se oli ihan täydellinen. Ei tuon paremmin voi periaatteessa tehdä, koska kaikki vaikeustasot ovat kohdallaan, kaikki hypyt ovat ehjiä. Siellä ei ollut pienintäkään virhettä, Saarelainen arvioi Karhusen ohjelmaa Lahden SM-kilpailuissa HS:n mukaan.
– Jos hän tekee tuollaiset ohjelmat, niin hän on EM-kisoissa mitaliehdokkaana. Eikä mitenkään suomalaisin silmin katsottuna, vaan matematiikalla. Hyvin vahva mitaliehdokas.
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas