Paralympiavoittaja Toni Piispanen voitti Sveitsissä 200 metrin kelauksen luokan 51 uudella Suomen ennätyksellä 37,53. Hänen aikansa on myös maailman tämän kauden kärkitulos.

Suomen ennätys oli Piispaselle jo toinen hänen Sveitsin-kiertueellaan. Hän kelasi lauantaina samaisella Arbonin radalla avointen Sveitsin mestaruuskilpailuiden 100 metrin voittajaksi SE:llä 19,86.

Daniela Jutzelerin muistokilpailuissa maanantaina Piispanen voitti 200 metriä koleassa, mutta tuulettomassa säässä ajalla 37,53, kun aiempi Piispasen nimissä ollut Suomen ennätys oli 37,63.

Piispanen löi selvästi belgialaisen maailmanennätyksen haltijan Peter Genynin. Tämä sijoittui kilpailussa toiseksi ajalla 39,05. Genynin neljä vuotta vanha ME kirjataan 36,62.

– Pääsin nyt hyvin onnistuneella kaarrekelauksella tuolinmitan edelle loppusuoralle tultaessa. Sen jälkeen loppumatka oli helppoa, Piispanen hehkutti.

Espoon Tapioita edustavalle Piispaselle Sveitsin-kiertue on osa valmistautumista kesäkuun alussa Puolassa pidettäviin Bydgoszczin EM-kilpailuihin.

– EM-kisoihin kokeilen vielä pientä polvikulmaan liittyvää muutosta, jonka tavoitteena on saada kompensoitua 50 metrin aikana tulevaa väsymystä, Piispanen sanoi.

– Kyse on ihan sentin muutoksista ja sen kanssa pitää olla tarkkana, ettei muutos syö mitään startista, joka toimii nyt hyvin. Täytyy kokeilla muutosta vielä harjoituksissa ennen EM-kilpailuja.

Myöhemmin samana päivänä Piispanen joutui olosuhteiden uhriksi ja jäi 100 metrillä toiseksi hänelle vaatimattomalla ajalla 23,10. Juuri lauantaina hän oli kelannut alle 20 sekunnin.

– Ei ollut minkäänlaista pitoa, Piispanen lausui. Sade oli alkanut juuri hiukan ennen 100 metrin starttia.

Lähde: Urheiluliitto