Hyviä uutisia yleisurheilufaneille! Vaasassa kilpaillaan kaikkien aikojen ensimmäinen olympiarankingkilpailu – lajiohjelma julkaistu

Vaasassa kilpaillaan 28.-29. kesäkuuta kaikkien aikojen ensimmäinen olympiarankingkilpailu. Kilpailussa on tarjolla rankingpisteet, jotka normaalisti jaettaisiin Kalevan kisoissa.
Tampereen Kalevan kisat ovat 26.-29 elokuuta, joten Tokion olympiakisoihin tavoittelevat urheilijat eivät voi sieltä saatuja pisteitä hyödyntää. Siksi Vaasan kilpailusta saa rankingjärjestelmän B-luokkaan kuuluvan kilpailun pisteet, jotka Suomessa normaalisti tulisivat kansallisista mestaruuskilpailuista, eli Kalevan kisoista.
– Tämä tarkoittaa myös sitä, että Kalevan kisoista jaetaan E-luokan, eli alemman kilpailuluokan pisteet kuin normaalisti, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) kilpailupäällikkö Mika Muukka.
Kansainvälinen yleisurheiluliitto (WA) sallii kansallisen mestaruuskisan rankingarvon siirron Vaasan kilpailun tapaiselle rankingkilpailulle, jos kansallisen mestaruuskisan ajankohta ei ole seuraavien arvokisojen rankingpisteiden keruun kannalta otollinen. Päätöksen siirrosta tekee Suomessa lajiliitto eli SUL.
– On tärkeää olympialaisia ajatellen, että saamme myös kansallisen mestaruuskilpailun pisteet mukaan vielä ennen aikaikkunan sulkeutumista. Ajankohta juhannuksen jälkeen tarkoittaa samalla sitä, että nuo pisteet tulevat samalla mukaan myös kesän 2022 MM-kisojen rankingia ajatellen, sillä Eugenen kisojen ranking-ikkuna aukeaa 27.6.2021, sanoo SUL:n huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen.
Viimeinen mahdollisuus kartuttaa pistetiliä
Vaasan kilpailun ajankohta on valittu niin, että se on viimeinen mahdollisuus kartuttaa rankingpistetiliä ennen Tokion olympiakisoja. Tuloksentekoaika olympiakisoihin päättyy 29. kesäkuuta.
Vaasan kisojen ensimmäisen kilpailupäivän (28.6.) miesten lajit ovat 100 metriä, 110 metrin aitajuoksu, kolmiloikka ja moukarinheitto. Naisten lajit ovat 100 ja 800 metriä, 3000 metrin estejuoksu, pituushyppy, kuulantyöntö ja moukarinheitto.
Kisojen päätöspäivänä (29.6.) miesten lajit ovat 200 ja 1500 metriä, 400 metrin aitajuoksu, seiväs- ja pituushyppy sekä keihäänheitto. Naisten lajivalikoimassa ovat 200 ja 1500 metriä, 100 -ja 400 metrin aitajuoksut, seiväshyppy, kolmiloikka sekä kiekon- ja keihäänheitto.
– Lopulliseen lajivalikoimaan voi vielä tulla muutoksia, jos olympianäkymä sitä edellyttää. Alkukesän perusteella reagoidaan siis tarvittaessa yhdessä paikallisen kisajärjestäjän kanssa, Salonen sanoo.
– Urheilijoiden kilpailuohjelman suunnittelun kannalta on kuitenkin tärkeää saada rankingkisan lajiohjelmaa mahdollisimman hyvin ennakoitua tässä vaiheessa
Kilpailussa on mukana myös nuorten sarjoja.
Lähde: Urheiluliitto
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Kilpakumppani sanoi sen suoraan Ylelle – ei voinut käsittää Ilkka Herolan temppua
- Yle: Iivo Niskanen ällistyi Norjassa saamastaan kohtelusta
- Sami Jauhojärvi kuunteli Therese Johaugin selittelyä – pamautti sitten ääneen sen mistä vaiettiin
- Antti Tuiskulta valitettava ilmoitus hiihtofaneille
- Suvi Minkkiseltä poikkeuksellinen avautuminen – osoitti syyttävää sormea
- Krista Pärmäkoski sai kuulla kunniansa – nyt lauottiin armottomia faktoja
- Saga Anderssonilta ikävä tilannepäivitys urheilun ulkopuolisista asioista
- Jasmi Joensuu ei hiihtänyt – sai aivan toisenlaista seuraa Suomessa
- Silja Kososelta hirmukaari – kilpasisko lausui saman tien jäätävät sanat päin naamaa
- Mitä tapahtui? Shokkitieto Suomen hiihtotähdestä valkeni vähitellen Viaplayn selostuskopissa
- Jasmi Joensuu ei hiihtänyt – sai aivan toisenlaista seuraa Suomessa
- Saga Anderssonilta ikävä tilannepäivitys urheilun ulkopuolisista asioista
- Silja Kososelta hirmukaari – kilpasisko lausui saman tien jäätävät sanat päin naamaa
- Kulisseissa kuohuu: Ulos maajoukkueesta – ampumahiihtäjän raivo repesi
- Krista Pärmäkoski sai kuulla kunniansa – nyt lauottiin armottomia faktoja
- IL: Suomen hiihtonaiselle satelee melkoisia viestejä miehiltä
- Hiihtotähtien bileet lähtivät lapasesta Norjassa
- Antti Tuiskulta valitettava ilmoitus hiihtofaneille
- Kerttu Niskasen temppu ällistytti – sitten tiputeltiin karuja totuuksia
- Mitä tapahtui? Shokkitieto Suomen hiihtotähdestä valkeni vähitellen Viaplayn selostuskopissa