Maria Huntington tarrasi kiinni olympiapaikkaan – ”Tuli myös huonoja tuloksia”

Maria Huntington sijoittui neljänneksi maailman kuuluisimman moniottelukarnevaalin Götzisin seitsenottelussa loistotuloksella 6318 pistettä ja vankisti otettaan Tokion olympiapaikkaan, jota hän tavoittelee rankingin kautta.
– Ikinä ei voi sanoa varmaksi, että on olympiapaikka, kun ei ole rikkonut suoraa tulosrajaa. Mutta varovaisesti sen voisi sanoa, katsotaan, Huntington muotoili ajatuksiaan hetimiten ottelun jälkeen.
Huntingtonin tulos jää vain 21 pistettä hänen ennätyksestään eikä olympiakisojen tulosraja 6420 jäänyt kuin reilun sadan pisteen päähän. Huntingtonia paremmin ovat suomalaisista aiemmin otelleet vain Satu Ruotsalainen ja Tiia Hautala.
– Tämä ottelu kertoi, että perustekemisen taso on noussut. Kun ottelin ennätykseni Lappeenrannan Kalevan kisoissa vuonna 2019, se oli sellainen lotto-ottelu. Tein silloin ennätyksiä melkein kaikissa lajeissa, Huntington sanoi.
– Tämä ei ollut missään nimessä mikään huippuottelu. Mukana oli pari onnistunutta lajia, mutta tuli myös huonoja tuloksia.
Pituushypyssä loistotulos, vastatuuli kuritti 800 metrillä
Toisen päivän avannut pituushyppy onnistui Huntingtonilta mainiosti. Hän ponnisti ennätyksensä 653 ja liiteli viimeisellä yrityksellä 650. Parempaakin olisi voinut olla saatavilla, sillä ennätyshypyssä oli vastatuulta 0,9 metriä sekunnissa.
– Pituushyppy oli kokonaisuutena onnistunut laji. Jokainen, joka on otellut tietää, etteivät jalat ole rapeimmillaan toisen päivän aamuna. Hypyistä viimeinen oli paras, mutta tuli vähän lankun takaa, Huntington sanoi.
Huntington koki, etteivät 100 metrin aitajuoksun ja 200 metrin ajat olleet sillä tasolla, millä hänen nopeutensa on. Mutta pituushypyssä se tuli esiin.
– Se on niin yksinkertainen laji. Kun fysiikka on kunnossa, se lentää. Juoksut taas alkavat mennä, kun vaan juoksee kisoja, Huntington sanoi.
Keihästä Huntington heitti viime vuonna 46,31. Götzisissä paras heitto kantoi 45,01, joka ei Huntingtonia tyydyttänyt.
– Keihäässä vähän harmitti, etten onnistunut. Se oli kenttälajeista ainoa, johon olin pettynyt. Odotin pidempiä heittoja, mutta sekin paranee kyllä, kun kesällä tulee enemmän heittoja, Huntington sanoi.
Päätöslajiin 800 metrille Tampereen Pyrintöä edustava Huntington lähti maltilla.
– Lähden usein liian lujaa. Nyt taktiikkana oli lähteä vähän rauhallisemmin liikkeelle. Kauden ensimmäinen 800 metriä on muutenkin aina hankala ja nyt oli vielä vastatuulta, Huntington sanoi.
– Siinä tein virheen, kun läksin ohittamaan takasuoralla. Puskin 50-60 metriä rankkaan vastatuuleen. Sen jälkeen viimeinen kaarre oli yhtä taistelua.
Sillman: ”En saanut itsestäni mitään irti”
Huntingtonin seuratoverin Miia Sillmanin toisen päivän keihästulos jäi vaisuksi. Hän ponnisti pituushypyssä 610, mutta heitti keihästä vain 41,70 ja keskeytti sen jälkeen.
– En vain saanut itsestäni irti mitään. Tuli hetkittäisiä onnistumisia, mutten saanut jaloista tehoja irti. Vaasassa sitten uudestaan, Sillman viittasi kesäkuun lopun olympiaranking-kilpailuun.
Naisten kilpailun voitti Unkarin Xénia Krizsán maansa ennätyspisteillä ja maailman kärkituloksella 6651 pistettä.
Lähde: SUL:n tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista