Suomalaisheittäjältä mainio kaari – seuraavaksi edessä ME-tähden kohtaaminen
Silja Kosonen voitti moukarinheittäjien kotimaisen kilpailuturneen toisen kilpailun Somerolla hyvällä tuloksella 70,85. Miesten kilpailun ykkönen oli Aaron Kangas tuloksella 74,46.
Miesten kilpailu alkoi sateen jäljitä märässä ringissä, naisten kilpailun sadekuuro keskeytti toviksi kilpailun viimeistä edellisellä kierroksella.
Kosonen heitti Somerolla hyvän sarjan. Voittoheiton ohella siinä oli kolme yli 68 metrin heittoa: 68,54, 68,72 ja 68,02. Heitoista viimeisin syntyi sadekuuron tuoman tauon jälkeen.
– Nyt oli jo parempi sarja kuin kauden avauksessa Kankaanpäässä. Heitoista pari ensimmäistä oli aika rentoja ja samalla pisimpiä. Sitten aloin yliyrittää, mutta viimeiset heitot olivat taas hyviä, Kosonen sanoi.
Kososen seuraava kilpailu on Turun Paavo Nurmi Games kesäkuun alussa.
– Siihen kilpailuun koetetaan keskittyä todella hyvin. Kilpailussa on mukana monia heittäjiä, joita ihailen ja kunnioitan, Kosonen viittasi ennen muuta puolalaiseen ME:n haltijaan Anita Wlodarczykiin.
Väänänen ennätysvireessä, Koskinen: Ei vain runnanut
Toiseksi ja kolmanneksi naisten kilpailussa heittivät Suvi Koskinen ja Krista Tervo tuloksin 67,43 ja 66,34. Koskinen heitti kauden avauksessaan Kankaanpäässä ennätyksensä 68,65. Somerolla oli pientä murhetta tekniikan kanssa.
– Ennätystä jahtasin, mutta nyt ei vain runnanut. Vähänkin, kun tulee yliyrittämistä, moukari on heti sektorin ulkopuolella, Koskinen sanoi.
Tervo avasi kotimaan kilpailukautensa voitolla Kankaanpäässä tuloksella 71,81, mutta ei löytänyt Someron kisaan samaa virettä.
– Heittäminen oli aika pehmoista. En oikein saanut tehoja heittoon. Loppua kohden se parani, mutta kuin sade keskeytti kisan, en enää sitten lämmennyt, Tervo sanoi.
Kiira Väänänen oli neljäs ennätyksellään 65,80.
– Olen odottanut 65 metrin rikkoutumista todella pitkään. Nyt sain heitossa pidettyä sen laajuuden. Yleensä kun alan yrittää, teen heiton alusta tai lopussa jonkun vetoliikkeen. Nyt vain pidin sen asennon, 22-vuotiaiden EM-kisoihin kuntoaan tähtäävä Väänänen sanoi.
Kangas: Kisan alku meni liian varovaiseksi
Olympiakisojen tulosrajaa 77,50 Somerolla tavoitelleen Aaron Kankaan kisan alku meni tuntuman hakuun, kun rinki oli sateen jäljiltä märkä. Kolme viimeistä heittoa kantoivat 74,40, 74,46 ja 74,04.
– Aika vaisua oli. Nyt ei irronnut. Ringin pito ei enää kisan loppua kohden vaikuttanut, mutta alussa heittämisestä tuli liian varovaista. Treenit ovat menneet hyvin. Nyt pitää vain saada hyviä kisoja, Kangas sanoi.
Tuomas Seppänen oli kilpailussa toinen heitettyään 73,69. Henri Liipola oli kolmas kauden parhaallaan 72,46 ja Roope Auvinen neljäs tuloksella 70,30.
– Ei ihan yhtä terävää tekemistä kuin Kankaanpäässä. Siinä vaiheessa, kun moukari tulee eteen, yritin laittaa liikaa vauhtia. Olisi pitänyt antaa mennä rennommin, Seppänen sanoi.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä