Urheilijalta ihmeellinen selitys dopingille: Syyttää valmentajaansa seksuaalisesta häirinnästä! – ”Minun piti joka maanantai lähettää kuva itsestäni stringeissä”

Ranskalainen pyöräilijä Marion Sicot kärsii parhaillaan toissa vuonna saamaansa neljän vuoden kilpailukieltoa jäätyään dopingtestissä kiinni EPO:n käytöstä. Sicot pyrkii kuitenkin lieventämään tuomiotaan varsin omintakeisella perusteella.
29-vuotias Sicot ei sinänsä kiistä EPO:n käyttöä tai väitä rangaistustaan epäoikeudenmukaiseksi.
– Ansaitsin sen, Sicot sanoi Blickille.
Samalla hän kuitenkin vetoaa siihen, että hän ajautui tilanteeseen jouduttuaan valmentajansa – tai tallin urheilujohtajan – Marc Bracken nöyryyttämäksi.
– Hän sanoi, että olen liian lihava. Minun piti joka maanantai lähettää kuva itsestäni alusvaatteissa – sekä edestä että takaa, Sicot kertoi vuosina 2016-19 jatkuneesta käytännöstä, joka oli edellytyksenä hänen jatkamiselleen pyöräilyjoukkueessa ja väittää EOP:n käyttönsä johtuneen näistä vaatimuksista.
Nämä kuvat eivät kuitenkaan riittäneet valmentajalle.
– Yhtenä päivänä hän pyysi intiimimpejä kuvia; stringeissä, Sicot kertoi ja sanoi siinä vaiheessa päättäneensä viheltää pelin poikki..
Sicot on jättänyt nyt kanteen Brackea vastaan ja syyttää niin häntä kuin toissijaisesti belgialaista Doltcini-Van Eyck -tallia seksuaalisesta häirinnästä ja hänen pudottamistaan joukkueesta sen jälkeen, kun hän kieltäytyi lähettämästä enää uskaliaita kuvia.
Brackea vastaan vastaavanlaisia syytöksiä on esittänyt myös 24-vuotias amerikkalainen Sara Youmans.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen