Aitajuoksija Lotta Harala alkoi ”syödä miten sattui” – seuraukset ällistyttivät
Aitajuoksija Lotta Haralan kisakausi on mennyt piloille loukkaantumisten vuoksi.
Harala on nyt kertonut Instagramissa, että hänen ruokavalionsa on muuttunut vajaan vuoden aikana.
– Oon viimeisen kymmenen kuukauden aikana syönyt ihan miten sattuu, enemmän herkkuja ja kaikkinensa vaan epäterveellisemmin kuin koskaan aiemmin. Ihan vaan siksi, että elämänhallintani on ollut huonoa haasteista johtuen ja olen ollut väsynyt ja turvautunut hetkellisen mielihyvän ja energiapiikkien hakemiseen herkkujen muodossa. Enkä ole itse vaan jaksanut tehdä ruokaa ja wolttailtu on vähän väliä.
Harala kertoo kuitenkin, että seuraukset ovat yllättäneet hänet.
– Jos olisin etukäteen ajatellut, millaiseksi näillä treenimäärillä ja syömiskäyttäytymisellä kroppani muuttuu, olisin ajatellut jotain aivan muuta kuin mitä todellisuudessa on tapahtunut. Toki, kehonkoostumukseni ei ole sama kuin kesäisin ja normisti kisakausina. Mutta ei lainkaan sellainen, millaiseksi pelkäsin sen näillä elintavoilla muuttuvan.
– Puhun tästä siksi, että oon nyt ihan konkreettisesti huomannut, että rennompi ja vapaampi syöminen voi jopa välillä tehdä hyvää. Ainakaan kova stressaaminen ja äärimmäisen rajoittunut syöminen ei tee hyvää treeneissä kehittymiselle, homman mielekkyydelle eikä selkeästi kehonkoostumuksellekaan. Muistutus sekä itselle että sulle siellä! jatkoi Harala.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Ida Hulkko nousi uima-altaasta – katseet kääntyivät
- Makwan Amirkhani avasi korkin hetken mielijohteesta – huonostihan siinä kävi
- Maailman vahvin mies hyppää kehään – osallistuu tapahtumaan, jossa voi tulla rumaa jälkeä
- Nyt tuli uutispommi – Yle: Iivo Niskanen vaikeni, tämä mies paljasti totuuden
- Se loppui siihen – Suomen maajoukkueeseen valittu hiihtotähti teki ratkaisunsa
- SE-aika ja mahtiheitto – suomalaisella yleisurheilupariskunnalla syytä juhlaan
- Lotta Harala palasi todellisuuteen – kisan jälkeen saatiin karu paljastus
- Krista Pärmäkoskea ei nyt hiihdon A-maajoukkueessa – nainen reagoi yhdellä sanalla
- Kristiina Mäkelä otti mallin roolia – otos häkellytti: ”Nyt on upea”
- Oho: Annimari Korte yllätti – haluaa voittaa MM-kultaa
- Nyrkkeilylegenda ja potkunyrkkeilijä ottivat yhteen – kaikki oli ohi 14 sekunnissa
- IL:lle pamautettiin shokkiväite Lotta Haralasta
- Tyson Furyn muodonmuutos ällistyttää MM-ottelun alla – ”Tästä tulee teurastus”
- Hiihtomaailman bilehile villiintyi taas – julkaisi upeita rantakuvia
- Oho: Annimari Korte yllätti – haluaa voittaa MM-kultaa
- Kuva taisi paljastaa karun todellisuuden Toni Niemisen tilanteesta
- Itärajan takana puhuttaa ikävä väite Krista Pärmäkoskesta
- Nyt sai riittää – Topi Raitanen latasi suorat sanat IS:lle
- Mykistävää ylivoimaa maailmalla – suomalainen keihäsässä heitti ennätyksensä
- Anni Vuohijoelta järkyttävä päivitys – ”Olen joutunut isojen ongelmien eteen”