Paraurheilun supertähti Leo-Pekka Tähti voitti 100 metrin kelauksessa ylivoimaisesti jo viidennen peräkkäisen Euroopan mestaruutensa luokassa 54. Tähti oli Bydgoszczin EM-kilpailuissa omalla sekuntiluvullaan ajalla 13,95. Esa-Pekka Mattila täydensi suomalaisjuhlan kelaamalla kolmanneksi ajalla 14,39. Mitali oli Mattilan arvokisauran ensimmäinen.

Tähti ei onnistunut tiistaina aamulla sateisen alkuerän startissa, mutta karkasi illan finaalissa heti 10 ensimmäisellä metrillä selvään johtoon, joka piti loppuun asti.

– Alkuerässä oli vaan niin liukasta, että minulla ei ollut renkaissa minkäänlaista pitoa 20 ensimmäisellä metrillä. Se aiheutti pientä jännitysmomenttia finaaliin. Mutta sitten oli kuiva keli, ei tarvinnut säätää, Tähti sanoi.

Kokeneena arvokilpailuiden menestyjänä Tähti ei jättänyt finaalissa mitään sattuman varaan.

– Keli oli vähän mysteeri, kun sade roikkui päällä. Kelasin siksi sadekelin kapuloilla. En halunnut ottaa mitään riskiä. Paralympiakisoja ajatellen 14 sekunnin alitus sadekelin kapuilla on hyvä signaali, Tähti sanoi.

Esa-Pekka Mattilan kolmas oli sija hieno hetki myös Tähdelle, joka on valmentanut Mattilaa ja pääsi nyt ensi kerran urallaan arvokilpailujen palkintokorokkeelle yhtä aikaa toisen suomalaisen kelaajan kanssa.

– Täytyy antaa kunnia urheilijalle. Esa-Pekka on tehnyt määrätietoisesti duunia ja kehittynyt hyvin. Hieno päivä tämä on myös suomalaiselle pyörätuolikelaukselle. Mahtavaa, että suomalaiset pystyvät tähän sprinttimatkalla ja kuninkuusluokassa,Tähti hehkutti.

Porin Tarmoa koko uransa edustanut Tähti on viiden Euroopan mestaruutensa ohella voittanut 100 metrillä neljä paralympiakultaa ja neljä maailmanmestaruutta.

Mattila: ”Tähän on pakko olla tyytyväinen”

Mattilalle EM-finaali oli ikuisesti mieleenpainuva hetki. Takana on 17 vuoden uran lajin parissa. Yhden vuoden hän oli käytännössä kokonaan sivussa, mutta palasi ja nousi arvokisamitalistiksi.

– Ensimmäinen kommentti on, että tämä oli hävitty hopea. Jos matkaa olisi ollut 3-4 metriä lisää, mitali olisi ollut hopeinen, toiseksi sijoittuneelle Hollannin Kenny van Weeghelille 0,06 sekuntia hävinnyt Mattila sanoi.

– Sveitsin kisoissa näytti siltä, ettei startti ole kunnossa ja nytkin annoin 20 metrin kohdalla liikaa anteeksi muille. Mutta kirin sen sitten lopussa kiinni. Kisa näytti, että paketti alkaa olla kunnossa. Tähän on pakko olla tyytyväinen.

Mattila aloitti kelauksen vuonna 2004 ja oli mukana aina vuoteen 2017, jolloin hän meni töihin ja piti vuoden 2018 lähes tyystin sapattivapaana kilpailuista.

– Syksyllä 2019 mietin yhden pitkän viikonvaihteen mitä teen ja päätin jatkaa. Kun olin ollut kaksi vuotta töissä, pystyin niillä säästöillä jatkamaan. Minun piti lopettaa Tokion 2020 paralympialaisiin. Mutta kun ne siirtyivät ja kausi meni niin hyvin, että sain SUL:ltä ja Olympiakomitean Huippu-urheiluyksiköltä tukea, pystyin jatkamaan, Mattila kertoi.

Valmentaja-Tähden rooli on Mattilan mukaan ollut iso.

– Hän on osannut repiä minusta tarpeeksi tehoja irti ja osannut myös potkia joskus persuuksille. Ollaan myöxs keskenään pystytty miettimään, mikä toimii ja mikä ei.

Lähde: Urheiluliitto