Norjan leiristä paljastus MM-kisojen kulisseista – Johannes Kläbon ja Aleksandr Bolshunovin kolarin jälkeen tapahtui jotain ”yllättävää”

Norjan Johannes Kläbo on kerrannut VG-lehdelle Oberstdorfin MM-kisojen tapahtumia.
Esille nousi luonnollisesti Kläbon hylkääminen 50 kilometrin matkalla. Hän menetti voittonsa, kun hänen katsottiin pilanneen Aleksandr Bolshunovin kisan ja rikkoneen miehen sauvan loppusuoralla.
Kläbo kertoi olevansa nyt sinut asian kanssa ja katsovansa jo tulevaisuuteen.
Norjalainen maajoukkuekaveri Harald Östberg Amundsen kertoi kuitenkin lehdelle kisan jälkeisistä tapahtumista hotellilla. Emil Iversen oli napannut kullan Kläbon diskauksen vuoksi, ja Amundsen pelkäsi, miten Kläbo suhtautuisi tapahtuneeseen.
– Pelkäsin, että tunnelma olisi raskas ja kiusallinen. Mutta ihmiset olivat yllättävän hyvällä tuulella. Tämä tapahtui pari tuntia myöhemmin hotellissa, kun he tulivat päivälliselle.
Myös Iversen kiiteli Kläbon toimintaa.
– Johannes näytti suuruutensa. Oli nautinnollista, että hän ei vain maannut hotellihuoneessa ja mököttänyt. Hän oli pettynyt ja kiehui varmasti sisäisesti, mutta taputimme joukkueemme taustajoukoille ja kaikille muille, jotka olivat mukanamme koko matkan. Saimme erittäin kivan päätöksen kisoille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää