Uintilegenda Antti Kasvion 15-vuotias tytär järjesti todellisen jymypaukun – ällistyi itsekin
Kuva: Getty Images
Kuopiossa järjestettävät nelipäiväiset uinnin pitkän radan SM-kilpailut alkoivat torstaina.
400 metrin sekauinnissa nähtiin uusi Suomen mestari, kun vain 15-vuotias Louna Kasvio vei kultaisen mitalin ajalla 4:54.30. Viimeisellä 50 metrillä näytti vielä siltä, että Helsingfors Simskällskapin Vilma Ruotsalainen veisi kullan, mutta Cetus Espoota edustava Kasvio päihitti loppukirillä kilpasiskonsa.
– Uinti tuntui ihan hyvältä ja tiesin, että suunnilleen tuollainen uinti pitäisi tulla, mutta lopulta se oli vain päästä kiinni, että kestääkö jännityksen, Kasvio kommentoi.
Suomen mestaruus oli Kasviolle ensimmäinen aikuisten tasolla. Alkuerissä maailmanmestari-isänsä Antti Kasvion valmentama lupaus ui toiseksi.
– En edes tiedä, mitä ajattelin siinä kohtaa, kun katsoin taululle ja näin, että voitin.
Matti Mattsson ja Ari-Pekka Liukkonen luottavaisin mielin kohti olympialaisia
Porin Uimaseuran Matti Mattsson ui päämatkallaan 200 metrin rintauinnissa Suomen mestariksi ajalla 2:12.36. Tokion olympialaisiin valmistautuva Mattsson oli kisan jälkeen luottavaisin mielin.
– Viimeinen viikko on ollut vähän haastava, kun vedettiin EM-kisoista asti kovaa treeniä. Ei ollut niin raikasta menoa tänään, mikä olikin ihan odotettavissa. Olympialaisiin lähdetään uimaan kolmea uintia 200 metrillä, Mattsson kertoo.
Cetus Espoon Ari-Pekka Liukkonen piti 50 metrin vapaauinnin valtikan itsellään ottaen nimiinsä jälleen matkan Suomen mestaruuden ajalla 22.32. Niin ikään olympialaisiin valmistautuva Liukkonen oli päämatkansa jälkeen tyytyväinen lopputulokseen ja Tokioon valmistautumiseen.
– Ensimmäinen 25 metriä oli tosi hyvä ja loppu tuli myös olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Tämän päivän uinnit hyviä treenivetoja, EM-kisat menivät hyvin ja muutenkin treenit ovat kulkeneet hyvin. Hyvällä mallilla on valmistautuminen kohti Tokiota, Liukkonen sanoo.
Syntymäpäiväsankari Mimosa Jallowille kaksi Suomen mestaruutta.
Kampuksen Plaanin syntymäpäiväsankari Mimosa Jallow ui sekä 50 metrin perhosuinnissa että päämatkallaan 100 metrin selkäuinnissa Suomen mestariksi. 27 vuotta tänään täyttänyt Jallow ui perhosuinnin aikaan 26.57 ja vei kullan yli puolella sekunnilla ennen toiseksi tullutta Swimming Club Vuokatin Jenna Laukkasta. 100 metrin selkäuinnissa kello pysähtyi aikaan 1:00.73 ja väliä toiseksi tulleeseen Cetus Espoon Fanny Teijonsaloon jäi yli sekunti.
Aamujaksossa torstaina nähtiin myös yksi uusi Suomen ennätys, kun Uinti Tampereen parauimari Jenna Rajahalme ui 50 metrin perhosuinnissa uuden S10-luokan SE:n ajalla 33.25.
Lähde: Uimaliiton tiedote
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Kokaiinia käyttänyt tennistähti sai luvan palata pelikentille – selitys meni läpi
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Alppihiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Lauri Vuorinen avautuu harjoittelustaan: ”Olen aina ollut ongelmissa harjoituskaudella”
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia