Entinen Suomen maajoukkuehiihtäjä häikäisi juoksukilpailuissa! – ”Ei tarvitse enää yhtään epäillä sitä, oliko oikea päätös jättää hiihtoura taakse”

Entinen maajoukkuehiihtäjä Susanna Saapunki sijoittui parhaana eurooppalaisena neljänneksi 13 kilometrin mittaisessa vuorijuoksun maailmancupin kilpailussa Itävallan korkeimmalla vuorella Grossglocknerilla.
– Olen kyllä oikeassa paikassa, eikä tarvitse enää yhtään epäillä sitä, oliko oikea päätös jättää hiihtoura taakse ja siirtyä täysipäiväiseksi vuorijuoksijaksi, Saapunki sanoi.
– Jos saavutan jotain tällaista vain kolmen kuukauden harjoittelulla, en voi olla kuin tyytyväinen.
Naisten kilpailun voitti Kenian Joyce Muthoni. Kenialaisjuoksijat veivät myös kaksi seuraavaa sijaa.
Kilpailussa oli nousua 1300 metriä. Saapungin mukaan lihaskunto oli kovilla viimeisellä kilometrillä, kun reitillä oli jyrkkiä portaita ja kivikkoista maastoa.
– Hapenottokyky minulla on kova, mutten ole vielä päässyt juoksemaan edes omalla hapenottokyvyn maksimitasolla, kun lihas väsyy nopeammin, Saapunki sanoi.
– Kun lihaskestävyys paranee, sitten mennään vielä kovempaa.
Seuraavan maailmancupin kilpailun Saapunki juoksee Ranskassa Mont Blancilla 17. heinäkuuta.
Grossglockner, Itävalta 11.7.2021 Vuorijuoksun maailmancupin osakilpailu
Naiset,
13,3 km: 1) Joyce Muthoni Kenia 1.23.46 … 4) Susanna Saapunki Suomi 1.31.46.
Lähde: Urheiluliitto
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”

- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla