Oho! Suomen mitalitoivo romahti ikävässä paikassa olympialaisissa
Kuva: Getty Images
Sekä Tuula Tenkanen että Kaarle Tapper ovat vahvasti mitalikamppailussa mukana, kun laser-luokissa puolenvälin krouvi on saavutettu.
Tuula Tenkanen onnistui hienosti Enoshiman olympiavesillä tiistaina. Laser radialin viidennessä lähdössä Tenkanen sijoittui viidenneksi ja kuudennessa kolmanneksi.
– Tänäänkin tuuli maalta, vähän eri suunnasta kuin aiempina päivinä. Oli vähän erilaiset olosuhteet; terävä aallokko ja isoja tuulenkääntymiä. Oli tärkeää olla oikeassa paikassa, ja tänään onnistuin siinä, Tenkanen hymyili.
– Kumpikaan startti ei ollut superhyvä, mutta molemmat olivat hyvästä paikasta. Pääsin hyvin jatkamaan molemmissa lähdöissä.
Mainio tiistai nosti Tenkasen kokonaistilanteessa viidenneksi 37 sijoituspisteellään. Eroa toisena olevaan Ruotsin Josefin Olssoniin on kolme ja kolmantena olevaan Hollannin Marit Bouwmeesteriin kaksi sijoituspistettä, kun jäljellä on neljä lähtöä ja mitalilähtö, johon pääsee kymmenen parasta.
Mitalitaistelussa jatkaa myös Kaarle Tapper laser standardissa. Tiistain kahdessa ensimmäisessä lähdössä Tapper jatkoi tasaista regattaansa kirjauttamalla sijoitukset 11 ja 8.
Päivän kolmatta lähtöä jouduttiin odottamaan pitkään. Kun matkaan vihdoin päästiin, Tapper jäi sijalle 29. Vaikka regatan huonoin tulos pudotetaan kokonaistilanteesta pois, Tapper menetti asemiaan muiden kärkinimien napsiessa kärkisijoituksia. Tapper on kuuden lähdön jälkeen viidentenä viisi pistettä kolmantena olevaa Brasilian Robert Scheidtia perässä.
– Ihan perus purjehdusta. Viimeinen lähtö oli huono, mutta muuten ihan hyvää purjehdusta. Jonkun verran oli olosuhteissa vaihtelua, mutta perusasioista oli kiinni tänäänkin. Huomenna välipäivänä palauttavaa treeniä ja lepoa, Tapper summasi päiväänsä.
Molemmissa laser-luokissa vietetään keskiviikkona välipäivää. Sen sijaan Tuuli Petäjä-Sirénin urakka RS:X-luokassa jatkuu ja Sinem Kurtbayn ja Akseli Keskisen regatta nacra 17:ssä käynnistyy.
Lähde: Olympiakomitean tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa