Suomalaishyppääjältä mahtava esitys EM-karsinnassa – porukan paras

Laihian Lujan Juho Alasaari jakoi 510:n ylityksellä kärkipaikan alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuiden seiväshypyn karsinnassa Tallinnassa.
– Hyppään finaalissa niin hyvin kuin pystyn. Sinne menen hyppäämään sellaisella apinan raivolla, ettei tarvitse ketään väistellä, Alasaari veisteli pilke silmäkulmassa.
Alasaari meni karsintakilpailussa kaikki korkeudet 490, 500 ja 510 ensimmäisellä yrityksellään.
– Rennolla mielellä hyppäsin. Askelmerkki oli kohdallaan ja hypyt tuntuvat hyvältä, Alasaari sanoi.
Alasaari on tällä kaudella ylittänyt 542 ja on EM-tilaston neljäs. Finaalissa hyppäävät myös Ranskan 572 ylittänyt Anthony Ammirati, ja 550 ylittänyt Valko-Venäjän Matvei Volkov, mutta EM-tilaston kolmas Aleksandr Solovjov karsiutui.
Kaksi tuntia helteessä kestänyt karsinta antoi hyvän kuvan siitä, mitä on luvassa sunnuntaina. Kentällä ei juuri varjopaikkoja ole.
– Sanoin heti karsinnan alussa toimitsijoille, että siirtäisivät meidän penkin seivästelineiden varjoon. Ja kun vesiesteellä kävi kastelemassa lakkia, se viilensi, Alasaari sanoi.
Suomen toinen edustaja Albin Lundberg Vasa Iddrottssällskapista yritti karsinnassa kolmesti korkeudesta 480, mutta jäi ilman tulosta.
Lähde: SUL:n tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomalainen naisjuoksija kaupittelee maksullista sisältöä itsestään – tällaisia julkaisuja voi ostaa
- Paljastus: Reetta Hurskeen henkilökohtaisessa elämässä iso muutos
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – jälki olikin sitten rumaa
- Avussa lauottiin suoraa tekstiä Wilma Murrosta ja hänen ”siviilielämästään”
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu