Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
Viime kaudella loistanut kestävyysjuoksija Nathalie Blomqvist on nyt kertonut murheellisia uutisia.
Blomqvist, joka ei ole aloittanut kesäkauttaan, kertoi Instagramissa, että hänen kauden avauksensa siirtyy. Taustalla on jalkavaivat.
– Joskus tiellä on esteitä. Valitettavasti en tule kilpailemaan hetkeen. Juokseminen on ollut melko haastavaa viime aikoina jalkavaivojen vuoksi. Olen yrittänyt parhaani tulla takaisin, mutta jalkani vaatii pidempää taukoa, jotta se olisi jälleen terve.
– Minun on siis kuunneltava, keskityttävä kuntoutukseen ja pitkän aikavälin tavoitteisiini. Toivottavasti olen radalla jälleen tänä syksynä! kirjoitti Blomqvist.
Blomqvist oli viime vuonna viides EM-kisojen 5 000 metrillä ja 13:s samalla matkalla Pariisin olympialaisissa.
Yleisurheilun MM-kisat järjestetään syyskuussa Tokiossa.
LUE MYÖS
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman