Tokion olympialaisiin on mahtunut jo tähän mennessä monta hienoa tarinaa.

Seassa on kuitenkin katkeria pettymyksiä ja rankkoja takaiskuja. Keväällä EM-kultaa 50 metrin vapaauinnissa napannut Ari-Pekka Liukkonen oli yksi suomalaisurheilijoista, joka pettyi raskaasti.

Liukkonen kirjoitti kokemastaan Instagramissa. Alla osia päivityksestä, jonka voi lukea kokonaan täältä.

– Kesäkuu oli raskas, stressi ja ahdistus oli enemmän tai vähennän läsnä arjessa. Pari päivää ennen kisoihin lähtöä istuttiin vielä lääkärin ja psykologin kanssa alas ja mietittiin onko kisoihin järkevää lähteä? avautui Liukkonen.

– Ennen 100vaparin alkuerää homma lähti lapasesta enkä muista tuosta parin tunnin jaksosta juuri mitään. Seuraavat 3 vuorokautta yritin yksin ja yhdessä tiimin ammattilaisten kanssa pitää ajatukset kasassa ja valmistautua kisaan. Hartioissa kiristi, vanha nivusvaiva muistutti olemassa olostaan ja kroppa tuntui tukkoiselta ja voimattomalta. Tunti tunnilta ja minuutti minuutilta aika kului ja päälaji lähestyi. Välillä ahdistus sai hetkeksi vallan, mutta suurimman osan ajasta fokus pysyi kuitenkin oleellisessa. ”Mä oon kovassa kunnossa, kaikki on mahdollista erilaisista oireista huolimatta ja mä haluan uida Olympiafinaalissa”

– Riossa en edes tiennyt mitä ahdistus on. Nyt taistelin sitä vastaan kaikin voimin ja kun omat voimat loppui oli aina joku auttamassa joko vierellä tai puhelimen päässä. Alkuerään lähdin taistelemaan päättäväisesti, tiesin että kun siitä selvitään niin tie on taas auki vaikka mihin! Uinti oli niin hyvä kuin se 4 päivän taistelun jälkeen saattoi olla ja aika – 22,25 sadasosalleen sama kuin 5-vuotta aiemmin.

– Kaikki kivet käännettiin mitä löydettiin ja matkaan tarttui monenlaista oppia joka varmasti kantaa hedelmää muussa elämässä. Viimeinen viikko oli jotain mitä kenenkään ei tarvitsisi joutua kokemaan, mutta Olympiaunelman eteen halusin tuon polun katsoa loppuun saakka. Se polku ei lopulta ollut yksi niistä 8 jotka huomiseen finaaliin veivät. Kiitos kaikille teille jotka matkaan lähditte! päätti Liukkonen.

Mies keräsi valtavasti sympatiaa kirjoituksensa myötä.