Kehonrakentaja Jari ”Bull” Mentula on paljastanut Marika Lehdon kirjoittamassa kirjassa Härkävuosi – Jari ”Bull” Mentulan tarina (WSOY) totuuden, joka tuskin tulee yllätyksenä monelle. Ilta-Sanomat kertoo paljastuksista verkkosivuillaan.

Mentula myöntää, että hän on käyttänyt urallaan dopingaineita. Hän perusteli päätöstään kertomalla, että se oli ainoa tie huipulle. Hän alkoi käyttää aineita 1990-luvulla.

– Tiedän, ettei vaihtoehtoja ole. Tämä ei ole sunnuntaibodailua. En halua edetä kehonrakennuksessa niin pitkälle kuin pelkällä kaurapuurolla kenties voisi päästä, vaan tahdon olla paras. Kaikista.

Ratkaisu ei kaduta lihaskimppua.

– Minä halusin sinne, enkä kadu päivääkään sitä tinkimätöntä työtä ja niitä erilaisia valintoja, jotka tein unelmani saavuttamiseksi. Se toi minulle paitsi urheilu-uran, myös Bullin hahmon ja sen mukanaan tuomat kiinnostavat mahdollisuudet ja menestyksen.

Ilta-Sanomien juttu.