Jalkansa menettänyt huippu-urheilija epäilee, että hänet huumattiin kohtalokkaana iltana – ”Minulla on tuuria, että olen elossa”

© Kuva: Getty Images

Parauimari Monique Murphyn elämä mullistui täysin kuusi vuotta sitten.

Australialainen oli juhlimassa muiden opiskelijoiden kanssa, kun hän putosi parvekkeelta viisi kerrosta maahan kohtalokkain seurauksin. Hän uskoo, että jotain laitettiin hänen juomaansa.

– Uskon, että minut huumattiin. Tiedän, että minulla on tuuria, että olen elossa, Murphy kertoo news.com.au –sivustolla.

Hänet herätettiin huonoihin uutisiin: oikea jalka oli jouduttu amputoimaan.

– Putoamisen jälkeen makasin viikon koomassa. Heräsin sairaalasta, enkä tiennyt missä olin tai mitä oli tapahtunut, Murphy jatkaa.

Hänet operoitiin peräti kahdeksan kertaa kuuden viikon sisään.

Nainen löysi myöhemmin uinnin, joka on auttanut häntä niin henkisesti kuin fyysisesti. Hänellä on kuitenkin edelleen ikävä toista jalkaansa.

– Olen edelleen sama ihminen, kuin ennen onnettomuutta. Olen kuitenkin vahvempi ja oppinut, ettei ole helppoa olla amputoitu. Välillä huonoja päiviä, mutta minulla on fantastinen tuki perheeltäni, joka on ollut mukanani koko matkan, Murphy päättää.


TALLETA TÄNÄÄN 10€ JA SAAT 60€ PELIRAHAA!

1. Avaa pelitili Nordicbetille
2. Aktivoi bonus ja talleta 10€
3. Tilillesi lisätään 50€ ja voit hakea voittoja yhteensä 60 eurolla

K18 | S & E voimassa | Pelaa vastuullisesti – Peluuri.fi | BML Group Ltd. on MGA:n lisensoima MGA/CRP/108/2004