Seiväshyppääjä Juho Alasaari ylitti nuorten MM-finaalissa 535 kolmannella yrityksellään ja kuittasi hopeisen mitalin. Kalevan kisoissa hän on tilastonelonen edellään Mikko Paavola (tällä kaudella 571), Urho Kujanpää (565) ja Tommi Holttinen (564).

– Kalevan kisoihin lähden tavoittelemaan lisää mitaleja ja Ruotsi-ottelupaikkaa, Laihian Lujaa edustava Alasaari sanoo.

– Ja jos tulosta ajatellaan, niin kohti viittä ja puolta metriä. Ja sinne sen paremmalle puolelle täytyy pikkuhiljaa päästä.

Alasaarelle MM-kilpailujen mitali oli mannaa saman ikäluokan heinäkuisten EM-kilpailujen neljännen sijan jälkeen.

– MM-kisat olivat hyvä välietappi tulevaisuutta ajatellen. Se otettiin, mikä oli tavoite. Ja nyt sitten jatketaan vähän isompien tavoitteiden tavoittelua.

Lähde: Urheiluliitto