Suomalaisjuoksija voittoon täysin ilman vastusta – ”Kestän paremmin kovaa vauhtia”
Veitsiluodon Kisaveikkojen Mette Baas voitti 22-vuotiaiden naisten 400 metriä mainiolla ajalla 53,32, joka syntyi täysin ılman vastusta. Sitä paremmin on Suomessa tänä vuonna juossut vain Baas itse.
Baasin nimissä on kauden kotimainen kärkiaika 53,26. Se toi kesäkuussa alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa seitsemännen sijan.
– Alle 53 sekunnin aika olisi sellainen, mihin olisin tyytyväinen, Baas sanoi.
Ennätyksensä kimppuun Baas käy Kalevan kisoissa ja Ruotsi-ottelussa. Siihen hän on valmistaututunut harjoitusjaksolla olympiakisojen aikaan. Kuten kesän kilpailuissa vauhti on ollut viime vuotta parempaa myös kesän treeneissä.
– Pystyy tekemään enemmän kovempia harjoituksia ja kestää paremmin kovaa vauhtia. Sitä kautta aikakin paranee, Baas totesi kesän harjoituksistaan.
Baas juokse Turussa myös 200 metriä ja samat matkat ovat ohjelmassa Tampereellakin Kalevan kisoissa.
Tampereen Pyrinnön Frida Hämäläinen oli Baasin jälkeen toinen ajalla 56,09 ja Joensuun Katajan Silja Kempas kolmas ennätyksellään 56,70.
Vammalan seudun Voiman Veera Mattila voitti 19-vuotiaiden 400 metriä ajalla 55,57. Mattila on tällä kaudella juossut ennätyksekseen 55,13. Kalajoen Junkkareiden Kaisa Isokääntä oli toinen ennätyksellään 57,68.
Lähde: Urheiluliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet