Ammattinyrkkeilijänä raskaassa sarjassa otteleva Mckenzie Morrison ei ole välttämättä kaikille nyrkkeilyn ystäville kovinkaan tuttu, mutta jos etunimeksi vaihdetaan Tommy, saattaa monella jo alkaa raksuttaa.

Tommy Morrison esitti aikanaan Tommy Gunn-nimistä nyrkkeilijää Rocky-elokuvasarjan viidennessä osassa päätähti Sylvester Stallonen rinnalla.

Hän oli myös menestyksekäs nyrkkeilijä ja piti hetken aikaa hallussaan WBO:n raskaan sarjan mestaruusvyötä vuonna 1993. Hän joutui kuitenkin lopettamaan uransa positiivisen HIV-testin seurauksena vuonna 1996. Pitkän tauon jälkeen Morrison palasi kehään vielä kahteen otteluun 2007 ja 2008.

Hän menehtyi vuonna 2013 vain 44-vuotiaana.

Poika-Morrison on otellut urallaan 20 kertaa ja rasitteena on ainoastaan kaksi ratkaisematonta. Hän on voittanut kahdeksan viimeistä kamppailuaan. Tosin yhtäkään merkittävää nimimiestä ei vastustajista löydy.