Naisnyrkkeilijä lyttää ”alusvaateottelijan” paljastavat esiintymiset – avautui omasta järkyttävästä kokemuksestaan: ”En ole koskaan tuntenut oloani tyhmennäksi”

Ruotsalainen nyrkkeilijä Klara Svensson on kritisoinut toisen naisnyrkkeilijän Ebanie Bridgesin toimintaa.
Svensson kertoo Expressenin kolumnissaan, että ulkonäköä painotetaan aivan liikaa urheilussa.
Bridges on noussut otsikoihin, kun hän on esiintynyt punnitustilaisuuksissa alusvaatteissa. Toiminta ei saa Svenssonin hyväksyntää.
– Hän on käyttänyt kaikki ne tunnit salilla tullakseen lajinsa parhaaksi. Vaikka hän on vähemmistö lajissa, jota dominoivat miehet ja jossa naiset taistelevat päästäkseen samoihin palkkoihin tai samaan kunnioitukseen, päätti hän, että keskipisteenä pitää olla hänen vartalonsa, eikä hän urheilijana.
Svensson pitää ongelmallisena, että naisurheilijat ”esittävät itsensä objekteina”. Sitten he syyllistävät muita itsensä esineellistämisestä, näki Svensson.
Hän jakoi myös oman karun kokemuksensa amatööriuraltaan. Kun hän oli 18-vuotiaana EM-kisoissa, hävisi hän ensimmäisen ottelunsa.
Turnauksen lopuksi oli palkintoseremonia. Siellä palkittiin parhaat nyrkkeilijät ja muut ansioituneet. Svensson sai kuitenkin yllättäen ”Mrs EM” -palkinnon – ilmeisesti ulkonäkönsä ansiosta.
– Nimeni kuulutettiin ja astuin kehään yllättyneenä. Sain 5 000 Ruotsin kruunun shekin. En ole koskaan tuntenut oloani tyhmemmäksi. Hymyilin kehässä vaivaantuneena, kun muita ylistettiin saavutustensa vuoksi eikä ulkonäkönsä takia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä