Wilma Murron kilpasisko avasi suunsa IL:ssä – esitti kovan väitteen suomalaisen toiminnasta
Wilma Murto lähtee edustamaan Suomea Tokion MM-kisoihin. Kesän alussa polvileikkauksessa olleen suomalaisen iskukykyyn liittyy runsaasti kysymysmerkkejä.
Murto on kilpaillut vasta kahdesti tänä kesänä. Hän on toppuutellut suurimpia haaveita menestyksestä. Murto on kilpaillut toistaiseksi vain 10 ja 12 askeleen vauhdilla. Tuollaisella vauhdilla ei ole realistista kilpailla MM-mitaleista.
Suomen seivästähteen riittää silti luottoa kilpasiskojen taholta. Euroopan mestari Angelica Moser teki Iltalehdelle selväksi oman näkemyksensä. Hän nosti esiin suomalaisen poikkeuksellisen osaamisen kisatilanteissa.
– Tokion MM-kisoissa hän on yksi varteenotettava finaaliehdokas.
– Wilmaa ei koskaan voi aliarvioida kilpailutilanteessa. Laji on seiväshyppy ja mitä tahansa voi tapahtua, Moser paalutti Iltalehdelle.
Ylen asiantuntija Jaakko Ojaniemi on seurannut tarkkaan Murron ja Elina Lampelan tekemistä. Odotuksia voidaan nostaa.
– Lampelalla on ollut viime kisoissa todella varman näköistä hyppäämistä. Murto tavoittelee varmasti finaalipaikkaa. Hyvänä päivänä molemmat voivat taistella pistesijasta (top8), arvioi Ojaniemi Ylelle.
LUE MYÖS
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas

- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä