SE-mieheltä raju päätös elämänsä kauden jälkeen

Pika-aituri Elmo Lakka aloittaa Pariisin 2024 olympiakisoihin tähtäävän olympiadin Otto Kilven valmennuksessa. Samalla päättyy viisi vuotta kestänyt valmennussuhde Antti Haapakosken kanssa.
– Minulla ei ole pitkään aikaan ollut jatkuvaa päivittäisvalmennusta. Kun ikää karttuu ja on joitakin terveysmurheita, ainoa oikea tapa päästä eteenpäin on, että minulla on valvovat silmät jokaisessa harjoituksessa, Lakka sanoo.
Jyväskylässä asuvan Lakan yhteistyö Kuortaneella vaikuttavan Haapakosken kanssa on rakentunut Kuortaneella pidetyille leireille. Jyväskylässä Kilpi on ollut mukana Lakan harjoituksissa ja toiminut Haapakosken valmentajaparina syksystä 2018 lähtien.
– Olen pyöritellyt tätä asiaa mielessäni toissa keväästä. En kuitenkaan ole sellaista tyyppiä, joka lähtisi kokeilemaan mitään. Otolla on liikuntatieteen koulutus, oman urheilu-uran kokemukset, hän asuu Jyväskylässä ja on jo valmiiksi mukana minun tiimissäni, Lakka perusteli ratkaisuaan.
– Mietin sitäkin, että ryhtyisin itse valmentamaan itseäni, mutta se olisi ollut vähän liian iso harppaus. Tarvitsen ohjelmointiin järkevän kaverin, joka pitää hihnat käsissään.
”Harjoitteluun haetaan isompaa kontrastia”
Yhteistyö Haapakosken kanssa vei Lakan 110 metrin aitajuoksun välieriin olympiakisoissa ja EM-kilpailuissa, finaaliin Euroopan hallimestaruuskilpailuissa ja toi tukun Suomen mestaruuksia sekä tämän vuoden kesäkuussa Suomen ennätyksen 13,31.
– Tosi loistavat harjoitusvuodet saatiin Antin kanssa aikaiseksi. Hänestä oli iso apu ja olen isosti kiitollinen, että hän lähti projektiin mukaan, Lakka sanoo.
Kilven kanssa Lakka, 28, on sopinut kolmen vuoden projektista. Harjoittelussa suurimmat muutokset tulevat rytmitykseen.
– Harjoitteluun haetaan isompaa kontrastia. Eli haetaan selkeämpää linjaa, jossa on kovia treenijaksoja ja sitten selkeästi helpompia. Tavoite on saada sitä kautta vielä paremmin tulosta ulos, Lakka sanoo.
Kilpi on samaa mieltä.
– Elmo ei ole mikään nuori poika. Se saa näkyä paremmin harjoittelun rytmityksessä ja jaksottamisessa, että saadaan tulosta irti silloin kuin sitä tarvitaan. Välillä voi olla vähän jumisempaa eikä kesällä tarvitse olla huippukunnossa ihan jokaisessa kilpailussa, Kilpi sanoo.
”Tiimiin haetaan vielä mentoria”
Lakan ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden valmennuspäällikkönä ja Suomen Urheiluliiton Jyväskylän keskuksen vastaavana työskentelevän Kilven yhteistyön ensimmäiset arvokilpailut ovat hallikauden MM-kilpailut Belgradissa ja ensi kesän MM-kilpailut Eugenessa ja EM-kilpailut Münchenissä.
– EM-kilpailut on ensi kauden ykköstavoite. Sieltä arvokisamitalin haku on nyt realismia. MM-kisoissa unelmana on päästä finaaliin ja MM-halliinkin tulosrajat on tehty, Lakka sanoo.
Lakan mukaan Pariisin olympiakisoihin tähtäävä tiimi on nyt koko lailla valmis.
– Haen tähän mukaan vielä jonkinlaista mentoria, joka voi tulla myös yleisurheilun ja aitajuoksun ulkopuolelta, Lakka sanoo.
Lähde: SUL:n tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Dorothea Wiererin päivitys loksautti leuat – ”Ei voi kuin sanoa vau”
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Kalle Palander hankki melkoisen menopelin – ”Aivan päällikkö vehe”
- Toni Nieminen avautui HS:lle – teki tämän selväksi rakkauselämästään
- Moukaritähti Suvi Koskinen romahti rajusti – ”Yksi elämäni kauheimmista”
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Silja Kososelta aivan älytön temppu – ällistyi itsekin
- Ero tuli: Hiihtotähdeltä ikävä henkilökohtainen ilmoitus
- Elina Lampelan muodonmuutos ällistyttää – näin nainen kommentoi
- Sami Jauhojärvi karussa kunnossa – nyt vaaditaan ihmettä
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Elina Lampelan muodonmuutos ällistyttää – näin nainen kommentoi
- Pitkä yhteinen taival päätökseen – Johanna Matintalo astui esiin
- Ero tuli: Hiihtotähdeltä ikävä henkilökohtainen ilmoitus
- Hiihtolegenda Virpi Sarasvuolle merkittävä pesti
- Jasmi Joensuulta uusi aluevaltaus – teki asioita selväksi kiekkomiehen vierellä
- Tästä ei hiiskuttu: Suomen hiihtonaiselta paljastus henkilökohtaisesta elämästään
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Juoksija Milja Thuresonin kunto ällistyttää maailmalla – ”Mielettömässä tikissä”