Suomalainen keihäsässä myönsi IL:lle – kieltäytymässä hirmutarjouksesta!
Keihäänheiton maailmanmestari Kimmo Kinnunen on tehnyt viime vuonna töitä myös valmentajana.
Kinnunen oli esimerkiksi Tokion olympialaisissa latvialaisheittäjien mukana.
Kinnuselle on tarjottu melkoista mahdollisuutta Intiasta. Hänelle on tehty tarjous valmennussopimuksesta kasvavassa keihäsmaassa, kertoo Iltalehti. Kinnunen myönsi lehdelle, että hän on hylkäämässä tarjouksen.
– En ole vielä lopullista vastausta antanut, mutta ei vaan riitä oma henkinen kapasiteetti. Intian edellisen valmentajan Uwe Hohnin kanssa puhuin asiasta Tokiossa. Intian systeemi on sellainen, ettei ole systeemiä. Se perustuu massaan. Työmäärä on helvetin suuri, Kinnunen kertoo IL:lle.
Pöydällä on jäämässä melkoinen tarjous, sillä Hohn tienasi Iltalehden mukaan noin 13 000 euroa kuukaudessa.
Iltalehden juttu, jossa enemmän Kinnusen kommentteja.
LUE MYÖS:
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään

- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa