Krista Pärmäkoski otti omansa – kärkikolmikon yllätykselle selitys

Ikaalisten urheilijoiden Krista Pärmäkoski otti viikonlopun toisen voiton tänään Taivalkoskella Suomen Cupissa. Naisten 9 kilometrin perinteisen kilpailun voittanut Pärmäkoski jätti toiseksi tulleen Kerttu Niskasen taakseen melkein kahdeksalla sekunnilla. Kolmanneksi hiihti eilisen tapaan Katri Lylynperä.
Väliaikakisassa viimeisenä matkaan lähtenyt Pärmäkoski koki, että kulku ei tuntunut tänään yhtä helpolta kuin eilen.
– Ihan ok, ei niin hyvä kuin eilen. Varmasti sprintti vaikuttaa siellä jonkin verran, kuten myös se, että en päässyt ladulla verkkaamaan. Tietenkin kun kisataan väliaikalähdöillä, niin latu meni kiinni. Piti sitten jalalla tehdä alkuverkka, eli en ollut niin valmis alussa. Hyvä kisa saatiin Kerttu Niskasen kanssa, Pärmäkoski kertoi kisan jälkeen.
Hopeaa päivän kisassa ottaneelle Kerttu Niskaselle jäi hyvä fiilis Taivalkosken kisasta.
– Hyvä fiilis jäi, aika sähäkkä kisa oli. Koko ajan tuntui, että pitää tykittää sen minkä jaksaa, Niskanen kommentoi.
Kolmannelle sijalle eilisen tapaan hiihti Vuokatti Ski Team Kainuun Katri Lylynperä.
– Yllätyin itsekin, että meni näin hyvin. Kun olin kierroksen hiihtänyt, Anne Kyllönen tuli sopivasti omalle ensimmäiselle kierrokselleen, ja sain siitä tarvittavaa peesiä. Anne piti hyvää kyytiä ja minä tarrauduin siihen peesiin kiinni. Loppuun vielä pieni oma kiri ja se riitti podiumille, Lylynperä iloitsi.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu