Suomalaishyökkääjällä huikea tehoilta MM-kisoissa
Kuva: Juha Tamminen
Eilen MM-avauksessaan Saksan lyönyt Suomen naisten salibandymaajoukkue jatkoi tänään voitokkaasti, kun Slovakia kaatui Uppsalassa maalein 7-2. Tiistaina Suomi pelaa alkusarjan päätösottelussaan Ruotsia vastaan lohkovoitosta.
Suomea viime kisojen puolivälierässä tiukalla pitänyt Slovakia loi nytkin avauserässä pitkään jopa enemmän avopaikkoja, mutta tauolle Suomi punnersi johdossa. My Kippilän kaukaa yläkulmaan linkoaman avausmaalin onnistui Slovakian Paulina Hudakova kuittamaan, mutta Veera Kauppi löi vielä erän loppuun pukukoppimaalin pallon ensin pompittua ja pelaajien kaatuiltua Slovakian maalin edessä.
Toisessa erässä eroa alkoi jo syntyä, kun Veera Kauppi kiskaisi jo ensimmäisellä minuutilla pallon yläkulmaan. Erän puolivälissä kiskaisi erinomaisen ottelun pelannut Daniela Westerlund takatolpan kautta 1-4, ja Suomen viidennen osuman napautti maalin edestä Laura Rantanen Meri-Helmi Höynälän laukauksen kakkospallosta.
Eilen Ruotsia vastaan Slovakia oli vaihtanut maalivahtiaan kuudenteen kenttäpelaajaan pitkin ottelua, ja tänään samaa ratkaisua nähtiin päätöserän puolivälin mainoskatkon jälkeen Slovakian päästessä vaihtamaan kaukaloon ykkösviisikkonsa. Riskipeli ei maaleja tuottanut, mutta ensin Veera Kauppi ja aivan lopussa Sara Piispa ohittivat vielä Slovakian maalivahdin vastustajan onnistuessa välissä kaventamaan kertaalleen.
Eilen tehot 3+2 kirjauttanut Veera Kauppi iski tänäänkin hattutempun ja kokonaislukemat 3+1. My Kippilän saldo oli 1+1 ja Oona Kaupin 0+2.
– Oli ehkä vähän tahmeaa välillä, mutta tärkeintähän tässä vaiheessa ovat vain voitot, Veera Kauppi muistutti.
– Mielestäni saatiin kolmannessa erässä ihan hyvää fiilistä, ja tästä on hyvä jatkaa Ruotsia vastaan.
Maanantaina Suomella on välipäivä, ja tiistaina on alkulohkon voiton ratkaisevassa pelissä vastassa Ruotsi. Ruotsi voitti Slovakian 22-3 ja Saksan 20-0.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan