Suomalaispelaajan MM-turnaukselle tyly päätös – ”Tappio harmittaa”
Kuva: Getty Images
Benedek Oláhin kaksinpelitaival Houstonissa, Yhdysvalloissa pelattavissa pöytätenniksen MM-kilpailuissa päättyi varhain torstaiaamuna Suomen aikaa 2-4 (4-11, 12-10, 7-11, 11-9, 6-11, 9-11) -tappioon slovakialaiselle Yang Wangille, joka eteni samalla 32 parhaan joukkoon.
Oláh johti päätöserää omalla syöttövuorolla vielä 9-7, mutta Wangin neljä peräkkäistä pistettä käänsi ottelun lopulta puolustustyylillä pelanneelle slovakialaiselle.
– Tappio harmittaa, mutta Pena pelasi todella hyvin ja teki tästä kuitenkin hienon matsin. Hän teki sen minkä tässä kunnossa pystyi, sillä pelaaminen vatsataudin vuoksi on ollut koko viikon vaakalaudalla. Tämä olisi se taso, mihin näissä kaksinpeleissä pystyttiin, päävalmentaja Mattias Bergkvist summasi.
Wangin sijoitus tuoreimmalla maailmanlistalla on 35:s, Oláhin 79:s.
Suomalaisen MM-urakka jatkuu vielä nelinpeleissä, kun Oláh parinaan belgialainen Robin Devos kohtaa torstaina kello 19.50 Suomen aikaa pelattavassa toisen kierroksen ottelussa kakkossijoitetun japanilaisparin Shunsuke Togami / Yukiya Uda. Ottelun voittaja etenee 16 parhaan joukkoon.
Lähde: Pöytätennisliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Dorothea Wierer päätyi rajuun ratkaisuun – toisin kuin Suvi Minkkinen
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Norjalainen ampumahiihtäjä löydettiin kuolleena – poliisi sanoi nyt sanottavansa
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli