Suomen Urheiluliiton (SUL) Team Finland -ryhmän harjoitusleirillä Etelä-Afrikassa on pyritty minimoimaan kaikki kontaktit muiden, kuin oman joukkueen jäsenten kesken. SUL:n huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen sanoo, että tietoja Etelä-Afrikassa leviävästä omikron-koronavirusmuunnoksesta on seurattu leirillä tarkasti.

– Meitä on Etelä-Afrikassa harjoitusleirillä joukkueen johto ja huolto mukaan lukien 13 henkilöä. Seuraamme tilannetta tarkasti ja pyrimme kaikin tavoin välttämään kontaktia muiden, kuin oman joukkueen jäsenten kanssa, Salonen kertoo Potchefstroomista.

– Meillä on koko ’guest house’ varattuna omaan käyttöömme, eikä majoituksessa tai ruokailuissa tule kohtaamisia ulkopuolisten kanssa. Luonnollisesti käytössä ovat myös tutut toimet käsihygienian ja maskien käyttämisen suhteen.

– Harjoittelusta suurin osa tapahtuu täällä ulkotiloissa, jossa kontaktien välttäminen on helppoa. Paikalla on ylipäätään kohtuullisen vähän kansainvälisiä urheilijoita leirillä eivätkä paikalliset käytä samoja harjoituspaikkoja.

Salonen: ”Seurataan ja noudatetaan viranomaisten ohjeita”

Euroopan komissio on suositellut EU-maille, että ne pysäyttäisivät eteläisestä Afrikasta tulevan lentoliikenteen. Se on jo tuonut muutoksia lentoihin Etelä-Afrikasta Eurooppaan.

– Tätäkin tilannetta seurataan. Urheilijat pyritään samaan Suomeen lentoyhteyksien sallimassa rytmissä. Toistaiseksi urheilijoiden lentojen suhteen ei ole tullut tietoa, että olisi ongelmia, Salonen sanoo.

Suomessa leiriltä palaavia odottaa tällä tietoa terveystarkastus. Etelä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Etelä-Afrikasta tulevat joutuvat Helsinki-Vantaan lentoasemalla terveystarkastukseen, jonka osana voidaan ottaa koronavirusnäyte.

– Leiriltä palaavat on ohjeistettu seuraamaan ja noudattamaan viranomaisten ohjeistuksia testaukseen ja kontaktien välttämiseen liittyen, Salonen sanoo.

Lähde: Urheiluliitto