Suomi lähtee taistelemaan MM-kisapaikasta viikonloppuna
Kuva: Juha Tamminen
Käsipallon miesten MM2023-karsintojen ensimmäinen vaihe pelataan viikonloppuna Vantaan Energia Areenalla. Suomi tavoittelee jatkopaikkaa yhdessä Viron, Georgian ja Iso-Britannian kanssa.
Maajoukkue kokoontui yhteen maanantaina ja pelasi tiistaina harjoitusottelun SM-liiga All Stars -joukkuetta vastaan. Maajoukkue voitti kymmenen maalia heittäneen Benjamin Helanderin johdolla 29-25.
– Valmistautuminen on mennyt hyvin. Tiistainen peli oli tosi tärkeä. Saimme siinä tuntumaa siitä mitä meille on tulossa vastaan. Peleissä on kuitenkin aina eroa verrattuna treeneihin. Se oli meille tärkeä, että saimme tuntumaa pelaamisesta. Pelaajat ovat olleet innokkaita ja hyvällä asenteella mukana, Suomen kakkosvalmentaja Teddy Nordling kertoo joukkueen kuulumisista ennen viikonlopun koitoksia.
MM-karsintojen ensimmäisestä osasta lohkon kaksi parasta joukkuetta jatkaa seuraavaan vaiheeseen. Suomen lohkossa pelaavat Viro, Georgia ja Iso-Britannia. Georgia on etukäteen vastustajista tutuin, sillä Suomi kohtasi Georgian viime vuonna EM-esikarsinnoissa. Tuolloin vieraissa päädyttiin tasapeliin, mutta kotiottelussa Suomi oli vahvempi 37-21 ja eteni EM-karsintoihin.
Suomi aloittaa karsintaurakan kohtaamalla perjantaina Viron, Georgia on vastassa lauantaina ja karsinnat päättyvät sunnuntaina Iso-Britanniaa vastaan.
– Ensimmäinen peli on varmasti se vaikein. Viro ja Georgia ovat ennakkoon aika tasaisia joukkueita, mutta mielestäni Viro on ehkä hieman parempi ja sitä kautta haasteellisempi vastustaja.
– Georgian olemme kohdanneet aiemmin ja sikäli tiedämme mitä sieltä on tulossa. Iso-Britanniasta ei ole hirveästi vielä tietoa. Näemme heitä enemmän sitten viikonlopun aikana, Nordling analysoi tulevia vastustajia.
Nordling näkee Suomella olevan hyvät saumat edetä karsintojen toiseen vaiheeseen.
– Mielestäni meillä on hyvät mahdollisuudet, mutta samalla rakennamme tässä uutta ja meillä on nuoria ja lupaavia pelaajia mukana. Kovalla työllä ja hyvällä asenteella meillä on mahdollisuudet jatkoon. Tiukkaa tulee olemaan.
Suomen joukkueeseen on tullut viime hetken muutoksia, kun Nico Rönnberg ja Richard Sundberg jäävät sivuun joukkueesta. Joukkuetta täydennettiin Hammarbyn Topias Laineella ja GrIFK:n Carl Weurlanderilla.
Ottelut pelataan Vantaalla Energia Areenalla. Nordling toivoo kotijoukkueen saavan yleisöltä arvoisensa tuen.
– Kotiyleisöstä saa positiivista energiaa ja toivottavasti mahdollisimman moni tulee kannustamaan meitä, Nordling lähettää terveisensä kotiyleisölle.
MM-karsinnat Energia Areenalla:
Pe 5.11.
17.00 Suomi-Viro
20.00 Georgia-Iso-Britannia
La 6.11.
16.00 Suomi-Georgia
19.00 Viro-Iso-Britannia
Su 7.11.
15.00 Iso-Britannia-Suomi
18.00 Viro-Georgia
Lähde: Käsipalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon