Upea tarina: Huippumenestynyt suomalaisurheilija oli lopettaa uransa jo varhain, koska oli niin sekaisin – ”Pystyin nousemaan sieltä pohjalta”
Suomen kaikkien aikojen menestynein miesgolfari Mikko Ilonen on paljastanut, kuinka hän oli hyvillä lähellä lopettaa golfin jo 26-vuotiaana. Tuolloin Ilonen eli ammattiuransa haastavinta aikaa, kadotettuaan täysin pelinsä ja pudottuaan pois European Tourilta.
– Vuoden 2005 lopussa kaikki oli niin sekaisin, etten mä pystynyt kerta kaikkiaan pelaamaan golfia. Lähdin silloin yksin Amerikkaan muutamaksi kuukaudeksi selvittämään tilannetta itseni kanssa, Ilonen kertoo.
– Ilman sitä rypemistä mitään voittojakaan ei olisi välttämättä tullut. Siksi pidän itse vuotta 2006 urani tärkeimpänä, kun pystyin nousemaan sieltä pohjalta. Se oli jopa tärkeämpää kuin seuraavan vuoden ensimmäiset European Tourin voitot.
Ilonen kertoo podcastissa, kuinka yksin pohjalla vietetty aika auttoi häntä lopulta selvittämään, mistä pelaamista vaivanneet häiriötekijät johtuivat.
– Löysin silloin jonkinlaisen rauhan. Se rauhallisuus välittyi greenille ja sen ympärille, ja siitä tuli mun pelin suurin vahvuus, Ilonen kertoo.
– Mä en esimerkiksi ole koskaan kokenut olevani erityisen hyvä puttaaja. Mutta kun olin rauhallinen, niin silloin puttikin oli yhtäkkiä vahvuus.
Lähde: Kindred Group tiedoteLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon