Kova panostus: Supersuosittu hiihtotapahtuma siirtyy yksinoikeudella tälle kanavalle – Kuvauksissa on mukana mm. helikoptereita ja moottorikelkkoja!
Kuva: Juha Tamminen
Visma Ski Classics kisat yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplayhin.
Visma Ski Classics on pitkän matkan hiihdon kilpailusarja, joka koostuu 14 perinteisestä ja arvostetusta hiihtotapahtumasta. Ainutlaatuiset talvitapahtumat yhdistävät 35 ammattilaisjoukkuetta sekä valtavan joukon vapaa-ajan hiihtäjiä kuvauksellisissa maisemissa ympäri Eurooppaa.
Suomesta mukana on neljä tiimiä, joka on kolmanneksi eniten heti
Ruotsin ja Norjan jälkeen. Suurimmat tapahtumat keräävät jopa 10 000
– 16 000 hiihtäjää. Televisiointia varten kiertueen kuvauksissa on
mukana mm. helikoptereita ja moottorikelkkoja, jotta kisat saadaan
välitettyä kotisohville mahdollisimman tarkkana ja kattavana
kokonaisuutena.
Ruotsin Vasaloppet, joka on sarjan arvostetuin kisa, on maailman suurin
hiihtotapahtuma. Vasaloppetin voittoa arvostetaankin hiihtäjien
keskuudessa lähes yhtä paljon kun arvokisavoittoa. Koko kauden
kruunaava päätöskisa hiihdetään Suomessa Ylläkseltä Leville.
Mittaa kisalle tulee yhteensä 70 kilometriä. Tänä talvena sarjassa
nähdään myös hiihtomaailman legendoja kuten MARIT BJØRGEN ja MARTIN
JOHNSRUD SUNDBY.
Kilpailut ovat katsottavissa kokonaisuudessaan Elisa Viihde Viaplay
-palvelussa sekä osa myös V sport -kanavilla. Tapahtumat selostetaan
suomeksi. Ensimmäisen kilpailun selostaa Viaplay Talven -lähetyksistä
tuttu MIKKO REITTI sekä ANSSI PENTSINEN. Kauden aikana äänessä on
myös Viaplay Talven TEEMU VIRTANEN, joka on myös itse kilpaillut
huipputasolla pitkän matkan hiihdossa.
”Odotamme innolla yhteistyötä NENT Groupin kanssa Suomessa, joka on
yksi Visma Ski Classicsin tärkeimmistä markkinoistamme. Uskomme, että
Visma Ski Classics on arvokas lisä heidän laajaan tekemäänsä
suureen talviurheilusatsaukseen. Elisa Viihde Viaplay toimii näin
meille loistavana alustana, jonne ihmiset luonnollisesti menevät
katsomaan maastohiihtoa,” kertoo DAVID NILSSON, CEO Visma Ski
Classics.
”Olemme innoissamme voidessamme lisätä jälleen yhden tärkeän
talviurheilukilpailun laajaan urheiluvalikoimaamme. Ski Classics
kilpailuissa nähdään usein myös maailmancupissa ja arvokilpailuissa
menestyneitä hiihtäjiä. Samalla sarja kokoaa yhteen sekä maailman
parhaat pitkänmatkanhiihtäjät, että tavalliset kuntoilijat, mikä
tekee kilpailusta ainutlaatuisen. Visma Ski Classics -tapahtumat
täydentävät loistavasti Viaplay Talvi -tarjontaamme ja on hienoa
että voimme tuoda nämä mielenkiintoiset kisat katsojillemme nyt myös
Suomessa”, sanoo VILLE KLINGA, VP Head of Sports Finland, NENT Group.
TAPAHTUMAT ELISA VIIHDE VIAPLAYSSA:
La 18.12. Orsa Grönklitt Pro Team Tempo (Ruotsi), 14 km
La 19.12. Orsa Grönklitt Idividual prologue (Ruotsi), 43 km
La 8.1. Tre Cime Criterium (Italia), 42 km
Su 9.1. Misurina Individual Tempo (Italia), 11 km
La 15.1. Reschenseerennen (Italia), 75 km
La 22.1. Engadin la Diagonela (Sveitsi), 55 km
Su 30.1. Marcialonga (Italia), 70 km
Su 13.2. Jizerská50, (Tsekki), 50 km
Su 20.2. Tartu Maraton, (Viro) 63 km
Su 6.3. Vasaloppet (Ruotsi), 90 km
La 19.3. Birkebeinerrennet (Norja), 54 km
La 26.3. Årefjällsloppet (Ruotsi), 100 km
LA 2.4. Reistadløpet (Norja), 50 km
La 9.4. Ylläs-Levi (Suomi), 70 km
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jäähyväisiä ja yllätyksiä – SM-kausi päättyi kovaan näytökseen
- Sairastelusta mestariksi – Johanna Matintalon koskettava ele maalissa
- Vuosien työ huipentui – kyyneleet valuivat maalissa
- Jasmin Kähärän sydämellinen päivitys nostaa tunteet pintaan
- Iivo Niskanen sai rajua kuittailua kesken kisan
- 18-vuotias ihme rikkoi rajat – historiallinen juoksu Australiassa
- Alisa Vainiolta jälleen hurja suoritus maratonilla
- Suomalaisuimari loistaa – toinen Suomen ennätys heti perään
- Paha takaisku SM-kisoille – Kerttu Niskanen avaa poisjäännin syyt
- Riitta-Liisa Lassila otti ilon irti – ”Nautintoa koko rahan edestä”
- HS: Alisa Vainio saa jättisumman – pelkkä lähtöviivalle saapuminen riittää
- Kova päätös: Armand Duplantis vetäytyy Timanttiliigan kisasta – taustalla onnellinen syy
- Krista Pärmäkoski itki vuolaasti: ”Se ois oikeesti”
- SM-hiihdoissa yllätysvoittaja – Krista Pärmäkoski sanoi maalissa selvät sanat
- Maratonkunto huipussaan – Alisa Vainio hakee uutta onnistumista
- Suomen ennätys! Tero Pitkämäen pojalta kova veto
- Iivo Niskaselta yllätyspaljastus SM-hiihdoista – ”en olisi tullut, jos…”
- Riitta-Liisa Lassila otti ilon irti – ”Nautintoa koko rahan edestä”
- Iivo Niskanen sai rajua kuittailua kesken kisan
- Paha takaisku SM-kisoille – Kerttu Niskanen avaa poisjäännin syyt