Mika Myllylän kilpakumppani halvaantui äkillisesti vain 41 vuoden iässä – kertoi nyt hirvittävästä kokemuksestaan

Entinen maaastohiihtäjä Per Elofsson, joka muistetaan muun muassa Mika Myllylän kilpakumppanina, sai aivoinfarktin vuonna 2018.
Uransa jo 28-vuotiaana lopettanut ruotsalainen halvaantui aluksi täysin vartalonsa oikealta puolelta. Sen jälkeen alkoi pitkä kuntoutus. Hän on kertonut Expressen-lehdelle tunnelmistaan.
– En pystynyt kävelemään aluksi, koska oikea puoli katosi täysin. En voinut ottaa tukea mihinkään. Pystyin puhumaan vain vähän. Se oli erittäin vaikeaa.
Elofsson aloitti aivoinfarktin jälkeen intensiivisen kuntoutumisen. Nyt hän on kiitollinen pienistäkin asioista.
– Sitä on uskomattoman kiitollinen etenkin pienistä asioista. On hienoa herätä joka aamu. Ihmiset tekevät paljon saavuttaakseen asioista. Minä olen tällä hetkellä kiitollinen, että voin tehdä mitään. Se oli niin vaikeaa.
Elofsson voitti muun muassa kaksi kultaa Lahden vuoden 2001 MM-kisoissa.
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä
- Norjan hiihtotähdeltä järkyttävä paljastus tilanteestaan
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Viivi Lehikoinen lausui pari valittua – hiihtäjärakkaan reaktio kertoo kaiken
- Synkkää luettavaa – SK: Nooralotta Neziri hyväksyi ikävän totuuden
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi
- Oliver Helander pettyi, karu totuus keihäänheiton supertähdestä selviämässä
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Urheilutähti katosi kuukausia sitten jäljettömiin – hyytävä totuus on nyt valkenemassa
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Tylyä tekstiä – IL: Wilma Murron käytös kuohuttaa
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Nyrkkeilyn maailmanmestari kokeili vapaaottelua – leikki päättyi hirvittävällä tavalla alta aikayksikön
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Mikä on totuus? Suomalainen hiihtoässä täräytti IL:ssä rajua vihjailua Iivo Niskasesta
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi