Suomalainen huippu-urheilija ei tykännyt lajistaan nuorempana – ”Vanhemmat joutuivat hieman pakottamaankin minua”
Kuva: Getty Images
Marraskuun uinnin lyhyen radan EM-kilpailuissa neljä Suomen ennätystä uinut Olli Kokko, 27, ei aina lapsena nauttinut uinnista. Uimakoulun jälkeen Kokko siirtyi kilparyhmään ja hänelle tuli jopa hetkiä, jolloin hän vihasi uintia.
– Siinä taisi käydä niin, että kausimaksu oli jo maksettu, mutta en olisi halunnut mennä uimaan, niin vanhemmat joutuivat hieman pakottamaankin minua sinne. Onneksi he työnsivät minua ja menin, sillä sen jälkeen uinnista tuli kivaa. Siitä lähtien olen uinut koko ajan pieniä taukoja lukuun ottamatta, 7-vuotiaana uinnin vesiralleista aloittanut Kokko muistelee.
Rolloikäisten kilpailuissa (pojissa 11–13-vuotiaat) Kokko menestyi ja keräsi mitaleita.
Seuraavaan ikäluokkaan siirryttäessä kehitys hidastui ja se näkyi myös tuloksissa. Kokko oli ikäisekseen pienikokoinen ja jäi ensimmäisissä IKM-kilpailuissaan (ikäluokan mestaruuskilpailuissa) finaaliuintien ulkopuolelle. Vasta kolmantena vuonna hän oli kahdeksan parhaan joukossa.
– Se oli aika vaikeaa aikaa. Katsoin, kun muut kehittyivät hirveästi ja itse tein yhtä paljon töitä, mutta en ottanut minkäänlaisia askeleita eteenpäin. Kuitenkin viimeisissä nuorten SM-kilpailuissa voitin jo Suomen mestaruuden ja pääsin samalle tasolle mitä Rolloissa olin, Kokkoa avaa.
Lähde: Uimaliitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta

- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa