Futsalmaajoukkueen historiallinen ensimmäinen arvokisaottelu on edessä torstaina, kun vastassa on Italia. Suomen päävalmentaja Mico Marticin mukaan valmistautuminen on mennyt hyvin ja joukkue on valmis.

Martic on päässyt pelaajana kokemaan sekä MM- että EM-kilpailut, mutta nyt hän on ensimmäistä kertaa päävalmentajan roolissa arvokilpailuissa. Hetki on erityinen myös hänelle itselleen.

– Ulospäin olen rauhallinen, mutta sisältä kuin tulivuori tällä hetkellä, kokenut kroaatti naurahtaa.

– Minun sekä pelaajien on tärkeä pysyä rauhallisina, sillä silloin teet parhaat päätökset. En ole siitä huolissani, sillä olen rauhallinen persoona eikä tapanani ole meuhkata kentän laidalla. Olen varma, että pelaajat pysyvät myös rauhallisina, Martic jatkaa.

Futsalmaajoukkueen katseet ovat jo pitkään olleet EM-kisoissa ja Italian joukkueessa. Joulukuussa joukkue leireili Eerikkilässä ja pelasi kaksi harjoitusottelua Kroatiaa vastaan, joka vastaa pelityyliltään Italiaa. Vielä ennen matkaamista Hollantiin Suomi kokoontui pääkaupunkiseudulle hiomaan viimeisiä kuvioita. Yhtään kiveä ei ole jätetty kääntämättä, jotta menestys EM-kisoissa olisi mahdollinen.

– Minulla on loistava staffi, jotka ovat tehneet erinomaista työtä. Olemme varautuneet kaikkeen ja olemme valmiita sekä fyysisesti, henkisesti että taktisesti. Olen varma, että tulemme näissä kisoissa pelaamaan parasta futsalia mitä meiltä on nähty. Olemme valmiina, Martic sanoo vahvan itseluottamuksen tuomalla tyyneydellä.

Suomi saa EM-lopputurnauksen avausottelussa vastaansa maailman huippujoukkueisiin lukeutuvan Italian. Italia on voittanut Euroopan mestaruuden historiansa aikana kahdesti (2003 ja 2014) ja lukeutuu tälläkin kertaa ennakkosuosikkien joukkoon. Maailmanrankingista Italia löytyy sijalta yhdeksän.

– He eivät selvinneet MM-kilpailuihin ja heillä oli siinä hieman vaikeampi vaihe, joten he tulevat näihin kisoihin varmasti nälkäisinä. Heillä on taitava joukkue, joka kykenee ottamaan pelin haltuunsa, he ovat taktisesti hyvä ja heillä on erinomainen valmentaja. Mielestäni he ovat yksi turnauksen ennakkosuosikeista. Italia on meille hieno haaste, ja haluamme näistä kisoista juuri kovia haasteita. Niitä odotamme, mutta emme pelokkaina, vaan luottavaisina.

Italia on Suomelle tuttu vastustaja, sillä joukkueet olivat myös samassa MM-karsintalohkossa ja myös samassa EM-karsintalohkossa. Viime vuonna joukkueet kohtasivat yhteensä kolme kertaa, joista jokainen päättyi Italian voittoon.

Suomen peli perustuu paljon tiukkaan puolustuspelaamiseen ja aggressiiviseen prässiin, jossa vastustajalta otetaan tila pois. Suomi hyökkää nopeasti ja terävästi ja erikoistilanteet ovat Suomen selvä vahvuus. Martic tiedostaa, ettei Suomella ole varaa lähteä maalintekokilpailuun Italiaa vastaan.

– Kun olemme saavuttaneet parhaat tuloksemme huippumaita vastaan, niin ne ovat aina olleet vähämaalisia otteluita. Voittomme mahdollisuudet piilevät siinä, että meidän on pystyttävä puolustamaan hyvin sekä suojella omaa maaliamme kaikin mahdollisin keinoin. Maalivahtipeli on tärkeässä roolissa ja hyökkäyspäässä meidän on käytettävä maalipaikkamme tehokkaasti hyväksemme. Olemme hävinneet Italiaa vastaan kolme edellistä ottelua, joten nyt olisi voiton aika.

Marticin mukaan joukkueessa vallitsee rauhallisen luottavainen tunnelma ja pelaajat uhkuvat näyttöhaluja EM-turnauksessa.

– Pelaajat ovat iloisia saadessaan mahdollisuuden näyttää mistä heidät on tehty maailmanlaajuisella estradilla. Haluamme olla osana tällaisia tapahtumia ja edustaa Suomea kunnialla. Meillä on velvollisuus antaa kaikkemme kaikille niille intohimoisille suomalaisille futsalihmisille, jotka ovat olleet viemässä lajia eteenpäin. Sitä kautta sitten tulos tulee, jos on tullakseen, Martic päättää.

Suomen ohjelma:
Torstai 20.1. klo 21:30 Italia – Suomi

Maanantai 24.1. klo 21:30 Suomi – Kazakstan

Perjantai 28.1. klo 18:30 Slovenia – Suomi

Lähde: Palloliitto