Taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut käydään alkavalla viikolla Tallinnassa. Suomen joukkue koki viime metreillä muutoksen, kun naisten sarjaan Emmi Peltosen tilalle nimettiin Oona Ounasvuori. Peltonen joutui jäämään pois pitkittyneen nilkkavamman vuoksi. Naisten sarjassa kilpailee myös Jenni Saarinen.

Huippu-urheiluyksikon johtaja Mika Lehtimäki kertoi Yle Urheilulle tällä viikolla, että taitoluistelun edustuspaikan kamppailu Pekingin olympialaisiin olisi käyty juuri Saarisen ja Peltosen välillä.

EM-kilpailut alkavat keskiviikkona miesten lyhytohjelmilla, jossa Valtter Virtanen starttaa jo kahdeksansiin EM-kilpailuihinsa. Jäätanssissa Juulia Turkkila ja Matthias Versluis tähyilevät sijoitusta kymmenen parhaan joukossa. Ilahduttavaa on, että 39 vuoden tauon jälkeen Suomella on edustus myös pariluistelussa, jossa Milania Väänänen kilpailee parinsa Mikhail Akulovin kanssa.

Naiset
Oona Ounasvuori (23) nimettiin varasijalta EM-joukkueeseen Emmi Peltosen nilkkavamman estäessä osallistumisen. Ounasvuori oli joulukuun SM-kilpailun neljäs, mutta sijoittui Suomen Taitoluisteluliiton arvokilpailujen valintatilastossa kolmanneksi Saarisen ja Peltosen jälkeen.

Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita edustava Ounasvuori tavoitettiin harjoitusjaksolta Pietarista, mistä hän matkustaa suoraan Tallinnaan uransa ensimmäisiin arvokilpailuihin.

– Nimeäminen joukkueeseen tuli yllätyksenä. Vuodenvaihteessa sairastamani flunssa haittasi hieman valmistautumista, mutta olen ollut Pietarissa harjoittelemassa nyt viikon ja lähden Tallinnaan kisaamaan hyvillä mielin, Ounasvuori sanoi.

Hallitsevalle Suomen mestarille Jenni Saariselle EM-kilpailu on uran toinen. Myös Saarisen valmistautuminen EM-kilpailuun otti loppuvuodesta takapakkia flunssan sekä sitä seuranneen noroviruksen takia.

– Kisa kerrallaan mennään ja sairastelun jälkeen oikeastaan päivä kerrallaan. Treenit ovat kuitenkin lähteneet sujumaan ihan mukavasti ja on jo hyvä mieli lähteä kisoihin, Saarinen sanoi.

Kilpailuohjelmia on hiottu kauden ajan pääsääntöisesti Saksan Oberstdorfissa, mutta viimeiset teränpiirrot ennen Tallinnaan lähtöä on otettu Tampereella. Tallinnassa suomalaisluistelijan tukena ovat niin saksalaisvalmentaja Michael Huth kuin kotikaupungissa Tampereella valmennuksesta vastaava Minna Järvinen.

Oman lisämausteensa alkavaan viikkoon tuovat olympialaiset; Suomella on naisten sarjaan tarjolla yksi edustuspaikka. Paikan kohtalosta päättää Suomen Olympiakomitea.

Miehet
Valtter Virtasen itseluottamus on saanut nostetta kauden mittaan kasvaneen kilpailuvarmuuden ja joulun alla voitetun Suomen mestaruuden myötä. 34-vuotias taitoluistelija, lääkäri ja vuoden vanhan tytön isä kokee edelleen suurta paloa urheilemiseen, vaikka haaveet useamman neloishypyn hallitsemisesta hän myöntää haudanneensa. Hän löytää yhä itsestään nälkää ja motivaatiota tavoitella omaa parastaan.

– Ei ole mitään syytä lähteä sammuttamaan treenaamishalua tai pistää urheilua pakettiin, sillä kehitystä tapahtuu kaiken aikaa. Kun ikää tulee lisää, uusista neloishypyistä en enää haaveile, vaan tavoitteenani on pitää nykyinen tasoni. Vapaaohjelmassani on paikka neloishypylle, mutta lyhytohjelmassa ei ole järkeä lähteä ottamaan turhaa riskiä, Virtanen summaa.

Virtasen toistaiseksi paras EM-sijoitus 18 on vuodelta 2015.

Jäätanssi
Olympiaedustuksen jo varmistaneet Juulia Turkkila ja Matthias Versluis lähtevät Tallinnaan parantamaan kansainvälistä ennätystään 185,19 sekä vuonna 2019 savutettua 11:tä sijaa, joka on parin uran toistaiseksi paras EM-sijoitus. Suomalaispari sai mainion startin kauteensa voittamalla olympiavalintakilpailun Oberstdorfissa syyskuussa. Ison tavoitteen saavuttaminen on tuonut luottamusta tekemiseen.

– Meillä on ollut hyvä meno läpi koko syksyn ja olemme siihen tyytyväisiä. Suoritusvarmuus ja itseluottamus ovat kasvaneet kauden mittaan selkeästi. Tallinnassa tavoitteenamme on parantaa sijoitustamme edellisistä EM-kisoista.

– Vaikka EM-kilpailu onkin tärkeä kilpailu tässä välissä, ovat ajatuksemme pikkuhiljaa jo Pekingissä. Se on ollut meille iso tavoite, Turkkila ja Versluis totesivat.

Pariluistelu

Vasta viime kesänä käynnistyi 18-vuotiaan lahtelaissyntyisen Milania Väänäsen ja moskovalaisen 29-vuotiaan Mikhail Akulovin yhteinen pariluistelu-ura. Aiemmin maajoukkuetasolla yksinluistelijana kilpailleelle Väänäselle Venäjä tuli tutuksi harjoittelupaikaksi jo yksinluistelu-uran aikana. Uran huippuhetkiin kuului muun muassa juniorityttöjen SM-hopea kolmen vuoden takaa. Akulovin kanssa Permissä uran ensimmäiseen arvokilpailuedustukseen valmistautuvaa Väänästä tuleva kilpailu jännittää, mutta hän luottaa parinsa kokemukseen ja neuvoihin. Akulov on osallistunut aiemmin kertaalleen sekä EM- että MM-kilpailuihin edustaessaan Sveitsiä Ioulia Chtchetininan kanssa.

– Jännittää, mutta odotan tosi innolla. Mikhaililta voin kysyä apua, sillä hänellä on onneksi paljon kokemusta. Tavoitteemme on saavuttaa ISU:n vaatimat tekniset pisterajat kevään MM-kisoihin (Montpellier), Väänänen kertoi.

Pariluistelussa EM-jäällä on edellisen kerran nähty suomalaisväriä vuonna 1983, kun sisaruspari Maija ja Pekka Pekkala edustivat Suomea.

Lähde: Taitoluisteluliitto