Kalle Palanderin Ylellä lyttäämä suomalaisässä antoi nyt palaa – ”Läjä pa**aa”
Kuva: Getty Images
Alppihiihtäjä Samu Torsti pettyi pahasti Pekingin olympialaisissa. Miehen kisat päättyivät ulosajoon suurpujottelun ensimmäisen laskun alussa.
Alppilegenda Kalle Palander antoi Torstille rajua raippaa suorituksen jälkeen.
– On se helvetin noloa, ettei edes kahta käännöstä laske hyvin. Aivan onneton suoritus, Palander tarinoi Ylellä.
Torsti on nyt itse kerrannut kisojaan Instagramissa.
– Nämä olympialaiset oli valtava pettymys. vaikeuksia on toki riittänyt viime viikkoina mutta usko oli kova, loppuun asti. lopulta käteen jäi läjä 💩
– Syksyllä sattunut lonkkavaiva nosti päätänsä ja ilmoitti olemassa olostaan sopivasti tammikuun puolivälissä. siitä lähtien vaivan kanssa on taisteltu ja laskeminen jäänyt melko vähäiseksi.
– Omasta suorituksesta en voi olla ylpeä, missään nimessä. mutta siitä, että viimeiset viikot toimittiin parhaalla mahdollisella tiedolla ja taidolla, olen ylpeä. taustalla on monta ihmistä jotka ovat auttaneet pyyteettömästi. kiitos kaikille. kiitos myös tsemppiviesteistä ja myötäelämisestä kaikille teille.
– Loppukaudelle tavoitteena on saada ensiksi kroppa kuntoon ja sen jälkeen hyökätä.
Päivitys tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn