Suomen Olympiakomitean pomo jättää tehtävänsä! – ”Lopetan”

Suomen Olympiakomitean hallitus kokoontui maanantaina 31.1. Kokouksen aluksi Suomen urheilun eettinen keskus (SUEK) esitteli toimintaansa hallitukselle puheenjohtaja Pia Ekin ja pääsihteeri Teemu Japissonin toimesta. Hallitus kuuli myös puheenjohtaja Jan Vapaavuoren ja toimitusjohtaja Mikko Salosen päivityksen liikunnan valtionrahoituksen uudistamisen etenemisestä ja siihen liittyvän parlamentaarisen seurantaryhmän työstä.
Hallitus päätti kokouksessaan Olympiakomitean tavoitteista opetus- ja kulttuuriministeriössä käynnistyneen liikuntalain päivityksen osalta. Lisäksi hallitus keskusteli Olympiakomitean sääntöjen muutostarpeista ja kuuli ansiomerkkityöryhmän väliraportin. Kokouksen lopuksi toimitusjohtaja Mikko Salonen ilmoitti lopettavansa kesällä Olympiakomitean palveluksessa.
Olympiakomitean toimitusjohtaja vaihtuu
– Tulen lopettamaan työt Olympiakomitean palveluksessa. Olemme sopineet puheenjohtajan kanssa tammikuun alussa, että jatkan työskentelyä irtisanomisaikani loppuun kesäkuulle, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen toteaa.
– Minulla tulee kesällä viisi vuotta täyteen Olympiakomitean johdossa. Koen, että olen saavuttanut ne tavoitteet ja odotteet, jotka työlleni aikoinaan asetettiin. Minun on nyt oikea hetki suunnata kohti uutta, kun talous on saatu kuntoon ja aloittaessani vuonna 2017 juuri fuusioituneesta organisaatiosta on rakennettu yhtenäinen joukkue liikunnan ja urheilun keskus- ja palvelujärjestöksi.
Valmisteluja uuden toimitusjohtajan löytämiseksi on jo tehty.
– Olympiakomitea käynnistää välittömästi avoimen haun uuden toimitusjohtajan löytämiseksi. Hakuilmoitus julkaistaan vielä tällä viikolla ja hakuaika tulee jatkumaan Pekingin talviolympialaisten jälkeiselle viikolle, Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori toteaa.
– Jokainen aika asettaa organisaation ylimmälle johdolle omanlaisensa haasteet. Mikko Salonen on tehnyt ison työn erityisesti Olympiakomitean talouden nostamiselle merkittävistä vaikeuksista terveelle pohjalle sekä hallinnon kehittämisessä selkeistä haasteista asianmukaiselle tasolle, mistä haluan häntä lämpimästi kiittää. Uutta toimitusjohtajaa valittaessa katse kääntyy ennen kaikkea Olympiakomitean päivitetyn strategian toimeenpanoon sekä liikunnan ja urheilun yleisen arvostuksen nostamiseen.
Lähde: Olympiakomitea
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä
- Norjan hiihtotähdeltä järkyttävä paljastus tilanteestaan
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Viivi Lehikoinen lausui pari valittua – hiihtäjärakkaan reaktio kertoo kaiken
- Synkkää luettavaa – SK: Nooralotta Neziri hyväksyi ikävän totuuden
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi
- Oliver Helander pettyi, karu totuus keihäänheiton supertähdestä selviämässä
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Urheilutähti katosi kuukausia sitten jäljettömiin – hyytävä totuus on nyt valkenemassa
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Tylyä tekstiä – IL: Wilma Murron käytös kuohuttaa
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Nyrkkeilyn maailmanmestari kokeili vapaaottelua – leikki päättyi hirvittävällä tavalla alta aikayksikön
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Mikä on totuus? Suomalainen hiihtoässä täräytti IL:ssä rajua vihjailua Iivo Niskasesta
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi