Lotta Kemppinen avasi Suomen joukkueen urakan hallikauden MM-kilpailuissa vakuuttavalla juoksulla 60 metrin alkuerissä Belgradin Stark-areenalla.

Kemppinen juoksi suoran välieräpaikan alkueränsä toiseksi parhaalla ajalla 7,19. Sitä nopeammin ei Kemppisen lisäksi ole koskaan juossut yksikään toinen suomalainen.

– Vähän oli lähtökulmassa vielä toivomisen varaa, Kemppinen kertaili.

– Ensimmäinen harjoituslähtö oli ihan karmea. Valmentaja Mervi Brandenburg olisi varmaan sanonut, että pystyynkö meinasit lähteä. Varsinainen startti ei ollut ihan niin karsea, mutta varmaan sieltä tulee valmentajalta palautetta.

Kemppisen erän voitti puolalainen maailmantilaston ykkönen Ewa Swoboda ajalla 7,10. Kemppinen kiiti toiseksi kahdeksannelta radalta, joka oli ei ollut hänelle mieluisin paikka juosta.

– Se vähän harmitti. Sieltä ei näe mitään ja minä tykkäisin kisata. Toki kahdeksannelta radalta voi tehdä oman juoksun, mutta minä hyödyn eniten siitä, että olen vaikka kahden pahimman kilpakumppanin välistä. Siten on koko ajan mukana juoksussa, Kemppinen sanoi.

Kemppisen urakka jatkuu kello 19.05 Suomen aikaa alkavissa välierissä, joissa hän tavoittelee finaalipaikkaa.

– Toivotaan, että välieriin käy tuuri eräjaossa ja pääsee hyvään erään. Jos ei, sitten vaan juostaan kovaa, hyväntuulinen Kemppinen tuumi.

Muut alkuerät voittivat Yhdysvaltain Mikiah Brisco ja Marybeth Sant-Price, Jamaikan Briana Williams, Sveitsin Mujinga Kambundji ja Britannian Daryll Neita.

Alkuerien nopein oli Brisco, joka juoksi ennätyksensä 7,03.

Lähde: SUL:n tiedote