Suomalaistähdelle valtava pettymys MM-kisoissa – ei voinut itsekään ymmärtää
Kuva: Getty Images
Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut käynnistyivät tänään Ranskan Montpellier’ssa. Suomen Jenni Saarinen luisteli lyhytohjelmakilpailussa pistein 55,30 sijalle 25 ja karsiutui niukasti finaalista. Paikan vapaaohjelmakilpailuun saavutti lyhytohjelman 24 parasta luistelijaa.
Suomea tällä kaudella jo sekä EM-kilpailuissa että Pekingin talviolympialaisissa edustanut Saarinen luisteli herkän lyhytohjelmansa Claude Debussyn kauniiseen musiikkiin. Ohjelman taidokas askelsarja sekä hyppyistumapiruetti arvioitiin vaikeimmalle eli nelostasolle ja myös kaksoisaxel sujui varmasti. Sen sijaan muissa hyppyelementeissä oli hieman epäonnea mukana: kolmoissalchow päättyi kaatumiseen ja lennokkaaseen kolmoistulppi-kolmoistulppiin osunut käsikosketus alensi elementin laatupisteitä.
Vuoroin Tampereella ja Saksan Oberstdorfissa harjoitteleva Saarinen oli ohjelman jälkeen erittäin pettynyt omaan suoritukseensa.
– En ole yhtään tyytyväinen. Tämä ei ollut se, mitä lähdin tekemään. Ennen suoritusta oloni oli tosi innostunut ja hyvä, joten en tiedä, miksi suoritus meni näin pieleen, Saarinen harmitteli.
Naisten kilpailua johtaa lyhytohjelmien jälkeen Japanin Kaori Sakamoto 80,32 pisteellä. Toiselta sijalta vapaaohjelmakilpailuun lähtee Belgian Loena Hendrickx pistein 75,00 ja kolmannella sijalla on Yhdysvaltojen Mariah Bell 72,55 pisteellä.
Lähde: Taitoluisteluliiton tiedote
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin
- Suomen yleisurheilutähdeltä shokki-ilmoitus suorassa lähetyksessä – Ylen toimittajakin hämmästyi
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Suomen yleisurheilutähdeltä shokki-ilmoitus suorassa lähetyksessä – Ylen toimittajakin hämmästyi
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Krista Tervon EM-ilta päättyi karulla tavalla – sitten suomalaiselta nähtiin koskettava ele