”Hirvittävän kova aika” – suomalainen yleisurheilutähti huimassa vedossa, tämä seikka tekee tempusta vielä uskomattomamman

Aleksi Ojala oli pitkään loistovauhdissa Poděbradyn kävelykarnevaalin 20 kilometrin kilpailussa Tšekissä. Loppumatkasta hän sai kolmannesta varoituksesta kahden minuutin aikasakon, mutta käveli silti ennätyksensä ja Suomen kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi parhaan ajan 1.22.42.
Ojalaa nopeammin ovat suomalaisista kävelleet vain Euroopan mestari Reima Salonen vuonna 1986 ja maailmanmestari Valentin Kononen vuonna 2000.
– Hirvittävän kova aika. Silti on nyt harmituksen tunne päällimmäisenä, tiivisti tunnelman Suomen joukkueen valmentaja Jani Lehtinen.
– Toisella ja kolmannella varoituksella ei ollut monta kilsaa väliä. Ei se kauas jäänyt, mutta kansainvälisissä kilpailuissa on ja pitääkin olla tiukka tuomarilinja, Lehtinen arvioi.
Urjalan Urheilijoita edustava Ojala käveli ensimmäiset kilometrit pääjoukossa. Puolessamatkassa hän irtosi pääjoukosta ja käveli yksin kärkikuusikon takana 15 kilometriin asti. Ojala taittoi viiden kilometrin osuutensa 20.09, 20.03, 20.02 ja 20.27.
Alkumatkasta Ojala sai varoituksen maakosketuksen puutteesta ja puolenmatkan jälkeen virheellisestä polvikulmasta. Kolmas varoitus polvikulmasta runsas kaksi kilometriä ennen maalia merkitsi aikasakkoa ja sijoitus putosi 18:nneksi.
Ojala tähtää MM-kilpailuissa 35 kilometrille
Ojala on aiemmin jo valittu Suomen joukkueeseen Eugenen MM-kilpailuihin, missä hän tähtää ensisijaisesti 35 kilometrin kilpailuun.
– 20 kilometrin kävelyn MM- ja EM-raja olisivat tänään menneet rikki ilman aikasakkoa. Aleksin päälaji on silti 35 kilometriä, sanoi Lehtinen.
– Eugenen MM-kilpailuissa hän voisi kävellä myös 20 kilometriä, minne luultavasti rankingin kautta pääsisi. Mutta Münchenin EM-kilpailuissa 20 kilometriä olisi kolme päivää ennen päälajia. Se olisi liian lähellä.
Kaksi nuorukaistakin onnistui Poděbradyssa hyvin. 20-vuotias Naantalin Löylyn Jerry Jokinen käveli uransa ensimmäisen kaksikymppisen 1.28.00 ja 21-vuotias Yläneen Kirin Lauri Joukas paransi ennätystään yli kahdeksan minuuttia aikaan 1.30.06. Jokinen oli kansainvälisten tähtien joukossa 42:s ja Joukas 55:s.
Voittaja varsin koleassa kelissä oli brasilialainen vuoden 2017 Lontoon MM-kilpailuiden pronssimitalisti Caio Bonfim uudella reittiennätyksellä 1.18.54. Bonfimia nopeammin on tänä vuonna kävellyt vain kaksi kansainvälisestä kilpailutoiminnasta suljettua venäläisurheilijaa.
Ruotsalainen Perseus Karlström oli toinen ajalla 1.19.42. Maaliskuussa kovakuntoinen Karlström voitti Maailman cupin 35 kilometrin kävelyn Muscatissa.
Lähde: SUL:n tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Rajua katsottavaa: Suvi Minkkiseltä aivan kammottava päivitys
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt uuden aluevaltauksen
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Nyt jysähti hirmukellotus – suomalaisaiturilta kautta aikojen aika
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Yllätysveto: Anne Kyllönen ampumahiihdon parissa